Kirj.
Edgar Rice Burroughs
14. englantilaisesta painoksesta ("The Beasts of Tarzan") suomentanut
A. J. Salonen
Kariston nuorisonkirjoja 36
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1923.
I. Lapsenryöstö
II. Autiolle saarelle jätettynä
III. Viidakon otteluita
IV. Sheeta
V. Mugambi
VI. Kauhea laivamiehistö
VII. Petos
VIII. Kuolemantanssi
IX. Ritarillisuuttako vai roistomaisuutta?
X. Ruotsalainen
XI. Tambudza
XII. Musta heittiö
XIII. Pako
XIV. Yksin viidakossa
XV. Ugambia alas
XVI. Yön pimeydessä
XVII. Kincaidin kannella
XVIII. Paulvitsh suunnittelee kostoa
XIX. Kincaidin loppu
XX. Jälleen viidakkosaarella
XXI. Viidakon laki
Lapsenryöstö
"Koko asia on hämärän peitossa", sanoi D'Arnot. "Olen saanut mitävarmimmalta taholta kuulla, ettei poliisilla eikä yleisesikunnanerikoisasiamiehillä ole vähintäkään aavistusta, kuinka se ontapahtunut. Mitä he tietävät — mitä yleensä kukaan tietää — supistuusiihen, että Nikolas Rokoff on päässyt pakoon."
John Clayton, Greystoken loordi — hän, joka oli ollut Apinain Tarzan— istui ääneti ystävänsä, luutnantti Paul D'Arnotin huoneessaPariisissa ja tuijotti miettivästi moitteettoman kiiltävän kenkänsäkärkeen.
Hänen mieleensä nousi monenlaisia muistoja, kun hän sai kuulla, ettähänen perivihollisensa oli paennut ranskalaisesta sotilasvankilasta,jonne hänet oli tuomittu elinkaudeksi apinamiehen todistuksen nojalla.
Tarzan ajatteli, kuinka pitkälle Rokoff oli kerran mennyt syöstäkseenhänet kuolemaan, ja hän käsitti, että tuon miehen tähänastiset teoteivät epäilemättä olisi mitään verrattuina hänen pyrkimyksiinsä jasuunnitelmiinsa nyt, kun hän taas oli vapaa.
Tarzan oli äskettäin tuonut vaimonsa ja pikku poikansa Lontooseen,jotta he välttäisivät ne epämukavuudet ja vaarat, joita sadekausiaiheutti heidän laajalla maatilallaan Uzirissa, villien waziri-soturienmaassa, joiden suuria afrikkalaisia alueita apinamies kerran olihallinnut.
Hän oli tullut Kanaalin poikki lyhyelle käynnille vanhan ystävänsäluo, mutta uutinen venäläisen paosta oli nyt luonut varjon hänenhuvimatkaansa, joten hän jo ajatteli palata heti paikalla Lontooseen,vaikka oli vasta äsken saapunut.
"En pelkää omasta kohdastani, Paul", sanoi hän lopulta. "Olen montakertaa ennenkin tehnyt tyhjäksi Rokoffin hankkeet henkeäni vastaan;mutta nyt on toisiakin ihmisiä kysymyksessä. Jos käsitän miehen oikein,käy hän luultavasti kimppuuni kohdistamalla iskunsa vaimooni taipoikaani eikä suoraan minuun, sillä epäilemättä hän tietää, ettei hänmuulla tavoin toimita minulle suurempaa tuskaa. Minun täytyy heti mennäheidän luokseen, kunnes Rokoff on taas saatu kiinni — tai hengetön."
Kun nämä kaksi miestä puhelivat Pariisissa, puheli kaksi muuta miestäkeskenään pienessä majassa Lontoon laitakaupungilla. Molemmat olivattummia ja vastenmielisen näköisiä.
Toinen oli parrakas, mutta toisella, jonka kasvot olivat kelmeätpitkästä sisälläolosta, oli vain muutaman päivän vanha mustaparransänki leuassaan. Jälkimäinen puhui.
"Sinun täytyy välttämättä ajaa partasi, Aleksis", sanoi häntoverilleen. "Siitä hän tuntisi sinut heti. Meidän