Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Tekele
Kirj.
Otava, Helsinki, 1914.
Tänä samana päivänä oli Kiihtelyksen tunnettu Ville Massinen täyttänytviidennenkymmenennenseitsemännen ja hänen ainoa poikansa seitsemännenikävuotensa. Viisikymmentä vuotta siis ikä-eroa, mutta se olikinoikeastaan ainoa erotus isän ja pojan välillä.
Ei tosin aivan ainoa: ristimänimeltänsä he näet myöskin olivat erimiehiä. Sillä vaikka ukko Massisen nimenä olikin ihan rehellinen Ville,jolla nimellä suvun kuusi miespolvea oli jo tullut autuaaksi, ja vaikkahän oli aikonut esikoispojastansa ristittää itsellensä kaimamiehen, olikuitenkin eräs toinen asia saanut hänet antamaan pojalle kasteessanimen, joka — niin autuaaksi tekevä kuin se muutoin onkin — eierikoisemmin sovellu Massisen nimeksi. Tai jos soveltuu, niin soveltuukorkeintaan siten, kuin soveltuvat miehelle naisen housut.
Mutta niin se vain kävi. Hänhän, näet, oli tätä samaista esikoistaodottanut koko naimisissa-olonsa ajan eli siis viisikolmatta vuotta.Hän oli sen siis saanut kuten Aabraham vasta vanhalla iällänsä. Herranlahjaksi hän sen oli silloin käsittänytkin, ja niinpä hän olikin — kaiosoittaakseen kiitollisuutta Herralle — päättänyt sille valita nimenprofeetoista.
Profeetoista. Sattumalta näet oli silloin osunut taloon eräskonttikauppias ja se oli sattunut muistamaan yhden profeetan nimen —ei tosin ison profeetan mutta:
"A… vot… Habakuk", oli se iloisesti sanoa tokaissut, ja niin koituitästä pojasta, pojasta, joka oli sekä ulkomuotonsa että henkistenleivisköitten puolesta aivan kuin luotu Villeksi, koitui — Habakuk.
Siis profeetan kaima, vieläpä semmoisen profeetan, joka ainoastaannimensä puolesta oli suurin profeetoista. Myöhemmin oli kyllä isä-ukkokuullut, että olisi ollut suurempiakin profeettoja kuin tuo rahjus, javielä myöhemmin, kun nimen mehevyys oli jo tullut tunnetuksi jakantanut pikku Habakukin maineen ennen aikojaan kauas toiseen pitäjään,oli ukko itsekseen tupakoidessaan ja asiaa punnitessaan sanonutitsekseen että:
"Paholainen!"
Niin: se, se maailman suurimman ja itselämpiävän saunan omistaja — oliukko itsekseen sanonut ja siunannut, mutta pojan nimi pysyi yhäHabakukkina, ja ukko rakasti ainutta poikaansa kuten Herra Habakukkia.Äiti oli kuollut pojan ollessa vasta kuudennella kuukaudella.Leski-ukko oli siis oikeastaan ollut nämä kuusi ja puoli vuottapojallensa sekä isä että äiti, ja se seikka oli lujittanut heidänvälistänsä sidettä.
Ja mikä oiva äiti hän olikaan pikku Habakukille ollut! Jo pojan ollessasiinä seitsenkuukautisen korvilla oli hän ajatuskiireessä ensi kerranpistänyt tutin asemesta sen parkuvaan suuhun — piipun. Ja poika oliimaissut savut, punastunut, ollut läkähtyä, mutta…
Niin: siitä päivin hän oli myös ollut tupakkamies. Isä oli hänettotuttanut ja katsonut nautinnolla, kun Habakuk kätkyessä potkiessaan,tuossa vuoden vanhana, ketarat pystyssä ja suu naurussa, imeksi omanvalintansa mukaan vuoroin tuttia, vuoroin kummallista piippunysää, janiinpä hän nyt olikin seitsenvuotiaana Kiihtelyksen kuuluisimpiatupakkamiehiä.
Sanalla sanoen: hän oli jo mies, jossa oli pelkkää Massista kaikki muupaitsi ristimänimi.
Totisesti! Ja kaiken muun lisäksi oli hän ottanut isäänsä nähdensemmoisen vallan, että ukko ei koskaan tehnyt mitään ennen kuin olisiitä puhunut pojallensa ja kinastellut hänen kanssansa asiasta ainakin