Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Lehti intohimojen kirjasta
Kirj.
Norjankielestä suomensi Maija Halonen
Otava, Helsinki, 1904.
Ei ole helppo sanoa milloinka Ulfvungien suku oikeastaan alkoikohota, tai mihin erityiseen seikkaan perustui se yksimielinenkunnioitus, jota se nautti nyt jo kolmannessa, neljännessä polvessaniinhyvin rannikkokaupungissa kuin maaseudulla sen ympärillä. Sensukuperän voi johtaa aina kaappariajoilta, — siitä englantilaisestalaivasta, josta jotenkin tarumainen otaksuminen oli tietävinään,että sen oli eräs Knut Ulfvung muutamien ulkosataman merimiestenkanssa tuonut sisään saaliina, tai johtui se rahdeista vapaakaupanhyvinvointi ajoilta.
Suuri ratkaiseva käänne suvun varallisuussuhteissa, — sejoka nyt kolmannessa polvessa oli tehnyt sen vallitsia-asemankaikessa määrääväksi, siihen ei kaikessa tapauksessa ollut kuinkuusikymmentä, seitsemänkymmentä vuotta, — se alkoi silloin kunKnut Ulfvung vaimonsa perintöosan kautta sai omakseen Leeren suuretlohenpyyntipaikat ylhäällä laaksossa.
Erityinen anastamishalu ja kunnianhimo näkyy olleen ominaistasuvulle, — joka myöskin näkyi niistä tutkimuksista, joita muutamatsuvun sukurakkaat jäsenet olivat tehneet siinä tarkoituksessa, ettäsaisivat todistetuksi suvun merkillisyyden kohottamalla Knut ja UlfUlfvung nimiset jäsenet maalaiselämän mitättömyydestä.
Kaikki Ulfvungit olivat säilyttäneet puheessaan jonkinmoisenerityisen sorahtelemisen, muistuttaen sitä mikä vielä pyörähtivalkoisten, terveitten, ruisleivän kirkkaaksi kiilloittamien,pilaantumattomien hampaiden välissä susien kotikylässä, kapeassasyrjäisessä laaksossa, korkealla lumisten tunturien juurella.
Kaikilla Ulfvungeilla oli jonkinlainen salaperäinen tunne siitä,että jossain siellä ylempänä oli suvun paratiisi, sen kehtoollut, — tuolla, aivan kallion rintamalla, jonne seudun pellotpäättyivät ja jossa voitiin viljellä ainoastaan perunoita jakauroja, jossa vaivaiskoivu polvillaan ryömi, josta kalavedet jalammikot pilkistivät kuin rauhalliset silmät, kimallellen kangas- jaharmaakivikenttien välitse ja tunturimetso painautui kivien ja soranalle, ja maa oli liian karua voidakseen antaa laidunta muille kuinvuohille ja lampaille — että tuolla ylhäällä ajan myrskyiltä jamuutoksilta tyystin suljetussa tunturilaaksossa, — siellä oli senkehto seisonut.
Ja sieltä se oli saanut tuon ihmeellisen hallitsevan kykynsä.
Sieltä oli nimi ja suku polvi polvelta ikäänkuin soudellut jokeapitkin talosta taloon, kaupanteon, vaihdon ja naimisten kautta,kunnes se lopullisesti asettui tänne alas laakson mahtaviin taloihin,Lindestadjärven ympärille.
Paljon oli tapahtunut, ja paljon oli sekä unohdettu että peitettytänä pitkänä aikana ja suvun hämärästi kuiskattu muinaistaru sisälsiviittauksia kylläkin väkivaltaisista varjopuolisaduista.
Rouvat ja tyttäret olivat hallinneet voimakkaalla kädellä.
Eivätkä ainoastaan seuraelämässä. He voivat myöskin itsevaltiaastitahdollaan määrätä virkojen antamisia ja sekä ottaa että eroittaaalustalaisia. Kaupungissa tiedettiin vanhastaan kertoa, mitenkäse tai se oli tanssinut itsensä kapteeniksi, tai ylhäälläLindestadjärven luistinjäällä kiemurrellut itselleen viran.
Kansan kesken kuiskailtiin hyvinkin tulisista rakkaushistorioista,salaisista yhtymisistä ja epätoivon ja kyynelten valtaamista eroista,— puhumattakaan semmoisesta, jonka Lindestadjärven vesi voi sulkeahelmaan