Produced by Tapio Riikonen
Musset. Verlaine. Baudelaire
Suomentanut
L. Onerva
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1912.
Alfred de Musset:
Lukijalle.
Laulu.
Lucia.
Impromptu.
Jäähyväiset.
Katkelma runoelmasta "Elokuun yö".. 23
Paul Verlaine:
Sanaton romanssi.
Sa lietkö vaalea vai lietkö tumma.
Sa uskot kahviporon pyöryläisiin.
Niin mustina muratit kiertää.
Syyslaulu.
Sydän valkea, vapisevainen.
Käykäämme yhteen vaieten, anteeksiantain.
Uni suuri ylleni lankeaa.
Serenaadi.
Charles Baudelaire:
Spleen I.
Spleen II.
Sua lemmin, sa yöllisen taivaan lainen.
Meri ja ihminen.
Tää kirja koko nuoruuteni sulkee, ma melkein tietämättäni sen tein, se elämäni lailla yössä kulkee, sen kirjoitin ja itkin itsellein.
En vala menneisyyttä muotoon uuteen: niin vaihtuu ihminen kuin virran vuo. Sa runorukka, jääpä ikuisuuteen, sun vieköön Luoja ystävien luo.
Sa outo lukija, ken lienetkin, ah, lue ihmis-suurin sydämin ja varo liioin mua soimaamasta:
Näät ensi säkehissä lapsen vain ja sitten surut nuoruus-unelmain, ja viimeisissä miehuus alkaa vasta.
Sain heikolle sydämelleni sanelemaan:
Sulla lemmitty on, se eikö jo vihdoin riitä?
Jos alati aiot ottaa ja jättää niitä,
saat ikäsi kaiken kaihossa kulkea vaan.
Se vastasi mulle: kaiho on kaunis vaan!
Ei riitä, ei lemmitty lempehin riitä;
sa huomaa: alati ottaa ja jättää niitä
on oppia riemuja menneitä rakastamaan.
Sain heikolle sydämelleni sanelemaan:
Lie tuskaa jo kyllin, viisas vaaroja kaihtaa.
Jos alati aiot vaihtua, alati vaihtaa,
ei murheesi taival pääty milloinkaan.
Se vastasi mulle: tuska on kaunis vaan!
Ei viel' ole kyllin, ei viel' ole tarvis kaihtaa;
sa huomaa: alati vaihtua, alati vaihtaa
on oppia murheita menneitä rakastamaan.
Elegia
Ah, ystävät, sitten kun sammun pois, niin halava haudalle tuokaa! Sen kyynel-lehvikko lempeä ois, se hopeakielillä huokaa, sen itkeä ylläni suokaa: sijan pehmeän siimes sois! Oli ilta, me kahden, vaieten viereensä hiivin, pää immen vaipui ja haaveillen soittimen yllä kävi kätensä valkea vienolla hyväilyllä ladellen kuiskehen lailla silkkisin siivin kuin iltatuuli, mi heijaa kaislojen terää, niin hiljaa, hiljaa, ettei lintukaan herää. Ja hekkuma murheen-raskas leutojen öiden kaikk' kahlitsi, nurmikentät ja kukkien ummut, se taivutti oksat tammien vankkavöiden ja kyynelhelmiin hellytti laaksot ja kummut. Yö äänetön ympäröi meidät ja akkunasta tuli kevä