Produced by Tapio Riikonen
Sydämmen säveliä
Runoellut
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1907.
Osakeyhtiö F. Tilgmannin Kirja- Ja Kivipaino.
"Sange, hvis Vinger af Toner jeg støbte,
Veed I hvor dyrt jeg Jer kjøbte —?"
Kun Sinut ensi kerran ma näin, ääni värähti sydämmessäin: onko se hän? onko se hän? hiljaa kysyin ma itseltän.
Vuosi se vierähti tuonnemmaks, taas minä näin nuot silmyttä kaks hänkö se on? onko se hän? jäin sitä kaihoten miettimähän.
Kolmannen kerran ma kohtasin Sun, kuvasi tarttui sieluuni mun: onko se hän? hänkö se on? sydämmeni sykkien vastasi: "on!"
—
Sun naurus, sun naurus, oi Margareeta! sun naurus on hurmaavan ihana! Se soi kuni kitaran kirkkahin kieli, se helisee kuni hopea.
Siin kuuluvi lintujen liverrystä,
suviaaltojen kevyttä keinuntaa.
Siin leikkivi lapsien leperrystä,
kun kilvan ne tanssivat uidessaan.
Siin soi koko elämän riemujen ääntä, paradiisin pääskyjä parvenaan. Oi Margareeta… kas tyttöä kummaa: hän peittikin naurulla — itkuaan!
—
On rinnassani riemu rikki ja sopusoinnun sävel särkynyt. Ja tuntuu niinkuin oisin maailmahan vain lemmen kärsimyksiin syntynyt.
Se hetki, jolloin mulle uskoit elosi raskaan sydäntarinan, mun raukan sydämmeeni pisti myös haavan, iäks verta-vuotavan!
—
"En voi, en voi…" sa lausuit, ja mun rinnastani nous huokaus syvä, tuskan hyöky, ja oli niinkuin ikuisesti ois valo sielustani sammunut…
Ja hiljaa kättäs puristaen siinä ma seisoin vieressä sun vuotehesi, miss' uinuit puhdasna kuin ruusu, johon ei kajonnut oo mailman koura.
Sun äänes hellä, jolla noin sa lausuit
hiljaiseen itkun värinähän sortui,
se koski sieluuni — ja säälin tunne
sai sekaan sydämmeni katkeruuden.
Ma lamppus sammutin, ja varpahilla
pois sieltä hiivin kammiooni,
ma sytytin mun öisen kynttiläni
ja elämäni kohtaloita mietin…
Ei äänen hiiskausta mistään,
ja koko seutu vaikeni kuin hauta —
se seutu, missä kahden kesken
ma elin Margareetan kanssa…
Siell' liljat salin hämärissä loisti ja tuntui tuoksut sulo-narsissien, ja kielillä mun kanteleeni siellä leikitsi aallot kuutamaisen virran.
Mutei ne mulle lohdutusta tuoneet — ne aivan alakuloisesti vain tuutieli tuskaa sydämmeni, miss' soimahan jäi immen itku: "en voi, en voi sun vaimoksesi tulia!"
—
...