Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Runa [Elisabeth Beskow]
Suomentanut
Anna Kurimo
Sortavalassa,Karjalan kirjakauppa- ja kustannusliike,1906.
1.
"Katsoppas kuinka kirkasta vesi on! Voi aivan selvään eroittaa kivetpohjassa!" huudahti Erik ihastuksissaan ja kumartui veneen laidan yli.
Hän ja hänen kaksoissisarensa Anna olivat juuri mieluisallasoutoretkellään kahdenkesken.
Heidän isänsä oli Vesterlångan kirkkoherra. Pappila sijaitsi kauniillapaikalla, Helsinglandin kauneimman järven, laajan Långsjön rannalla.
Lapset veneineen olivat kulkeneet etäälle kodista. He soutelivat nythitaasti pitkin Braxenlahden tyyntä vedenpintaa. Ei näkynyt jälkeäkäänihmisasunnoista. Lahtea varjostivat lehtevät rannat ja salmi, jokajohti siihen varsinaisesta Långsjö-järvestä, oli niin kapea jakiemurteleva, että sitä oli vaikea huomata. Sisarukset olivat ikäänkuineroitetut maailmasta. Ainoastaan yhdessä kohden, mistä joku vuosisitten oli metsä palanut, oli ranta aukea. Tuli oli kuitenkin huomattuheti alussa ja rajoitettu ulkonevaan niemeen. Siellä hohtivat nytpuolukat punaisina mustien kantojen välissä.
Oi Erik, ajatteles, että on jälellä vaan muutamia viikkoja, kunnessinun täytyy lähteä kouluun, sanoi Anna huoaten. "Kuka sitten souteleeja leikkii minun kanssani?" "Uh! Älä nyt ajattele mitään ikävää",vastasi poika. "Keksikäämme sen sijaan jotakin oikein hauskaa. Minätunnen haluavani jotakin erityistä ja tavatonta juuri nyt. Etkö sinävoisi ehdottaa jotakin?"
"Poimisimmeko puolukoita palaneelta niemeltä", ehdotti hän.
"Ei, se on niin tavallista. Keksi jotakin parempaa!"
"Jospa menisimme maihin pienelle niityllemme ja rupeisimme telmimään",ehdotti Anna edelleen.
Erik katsoi miettien mainittua niittyä kohti, joka pilkisti esiinviheriänä ja houkuttelevana, tummien kuusten keskeltä.
"No, olkoon menneeksi", sanoi hän iloisesti. "Tunnen itseni todellakinhalukkaaksi telmimään."
Hän ojensi reippaasti käsivarsiaan, joiden lihakset pullistuivatpoikamaisen raittiina ja voimakkaina. Anna, joka istui soutamassa,suuntasi veneen rantaa kohti. Erik seisoi keulassa, ketjut kädessä,valmiina hyppäämään maihin, heti kun uskaltaisi.
Sitten kun lapset olivat sitoneet veneen rantaan, menivät hepensaikon läpi ylös niitylle ja rupesivat telmimään. Se kävi siten,että he ajoivat toisiaan takaa, reippaasti juosten ympäri, painivatja heittivät toisiaan kumoon. Tätä kutsuttiin "kaksinkertaiseksitelmimiseksi." "Yksinkertaistakin telmimistä" harjoitettiin väliinvaihtelun vuoksi. Silloin juoksi kumpikin yksinään, heitti kuperkeikkaaja kieri kuin mieletön ikään lyhyessä ruohossa, potkien ja viuhtoenkäsillä ja jaloilla, mitä iloisimman innostuksen valtaama. Vähän aikaateuhattuaan väsyivät lapset leikkiin ja istuutuivat, läähättäen janauraen vastapäätä toisiaan, maahan.
"Kuinka hauskaa sentään on telmiä! Ei se ollut niinkään hullu keksintö",sanoi Erik ja otti lakin päästään antaakseen raittiin kesätuulenvilvoittaa otsaansa.
"Niin, nyt on sinun vuorosi ehdottaa jotain hauskaa", vastasi Anna.
Erik mietti ja katseli ympärilleen. Silloin sattui hänen katseensasuureen, litteään kiveen, joka oli niityn syrjässä, ja hänen silmänsäalkoivat äkkiä säteillä.
"Entäs jos leikkisimme pakanoita", sanoi hän. "Kuinka me sillointeemme?" kysyi sisar