Produced by Tapio Riikonen
Kokoelma novelleja
Kirj.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.
Niittymatoja hävittämässä.
Kuva Juukujärven rannalta.
Känsä-Topias tullikavaltajana.
Kiusaus.
Anttilan vanhan Iisakin parakraahvi.
Vanhan isännän puhetta.
Punanaamaisen rahtimiehen mielipide.
"Tösseli".
Eräs Amerikan kirje.
Frans Tuiran joulukertomus.
Mökistä mökkiin.
Sovintoa hieromassa.
Laura parka.
Raitikosken Antti.
Uusi oikeus.
Kun Savinaista vangittiin.
Kihloissa.
Tilausaikana eli Kansamme hyvinvointia.
Kauas Pohjan puoleenkin ilmestyi viime kesänä niittymatoja, täyttäenmaarunsa maamiesten parhaalla tavaralla: peltoketojen kauniillamannulla.
Niitä ilmestyi Ylirannan kyläänkin, jossa ei tämän polven aikana tiettymokomia syöpäläisiä olleen. Oli luettu lehdistä, kuinka ne etelämpänäsuuria vahinkoja tekivät, kuinka oli kaikkia konsteja koetettu, ettäsaataisiin ne hävitetyksi. Mutta ei ollut vielä mikään keino auttanut.Olivat maanviljelysoppineetkin kaiken ymmärryksensä yrittäneet, muttaeivätpä hävinneet madot. Oli sanottu lehdissä, että kun oikein kovastisataa, niin siitä häviävät, kuolevat ja lahoavat sinne heinän juureeneivätkä enää sikiä ainakaan sinä kesänä.
Ylirannan Niemelän kedoille, Lompalonrannalle, niitä ensiksi ilmestyi.Ne olivat laihanlaista keto- ja lyhyttä maaheinää kasvavia. Niihinensiksi ilmestyivät. Nousivatko maasta vai taivaastako tipahtivat, eitietty, mutta pelottavasti alkoivat kedot kulottua.
Lompalonrannan niitty oli aivan tien varrella, niin että kaikkiohikulkijat huomasivat niissä kedoissa niittymatojen tuhotöitä.Näkyihän niitty selvästi taloonkin, kun pirtin peräakkunasta katselietelään päin; näkyi sekin selvästi, kun sivukulkijat, olivatpa sittenjalan kulkijoita tai hevosella ajajia, osoittivat sormellaan ketoja jasanoivat… niin, mitä lienevät sanoneet… Oli sellaisiakin menijöitä,että siinä pysäyttivät hevosensa, laskeusivat alas rattailtaan jamenivät niitylle katselemaan ja tonkimaan, luultavasti nähdäkseen,minkälaisia ne niittymadot oikeastaan olivat.
Niemelän isäntä, ylpeä ja kiivasverinen Aukusti Joakim, oli pirtinperäakkunasta monta kertaa nähnyt, kuinka siinä Lompalonrannan niitynkohdalla kulkijat pysäyttivät hevosensa ja kävivät kedoille kuinjotakin hakeakseen. Ensin hän ei ymmärtänyt mistä oli kysymys, muttaihmetteli hän itsekseen, mitä noilla kulkijoilla oli tekemistä hänenniityllään, heinikkoa polkemassa. Ja nekin, jotka eivät kedoillemenneet, ne kuitenkin sivu mennessään viittoivat sinnepäin käsillään jatuntuivat selittelevän toinen toiselleen jotakin asiaa.
Jo eräänä päivänä Aukusti Joakimkin lähti Lompalonrannalle päinkävelemään… Ja nyt hänkin näki mitä hävitystyötä täällä madottekivät. Koko Lompalonranta näytti kulolta, siellä täällä piipattipystyssä jokunen juhannuksen kukka ja vankempi pilliheinä, mutta mantuoli kaikki hävinnyt…
Jopa oli tämä kummaa! Ja mistä olivat madot tännekin osanneet? — Senvuoksi ne ovat ohikulkijat tässä pysähtyneet ja katselleet ja tutkineetja nuuskineet — puheli hän itsekseen matojen hävitystyötä katsellen.— Jo ovat osanneet, kirotut, tännekin… Kyllä tässä taitaa tullakehno heinävuosi, jos noita alkaa laajemmalta levetä… Mikä ne tähänjuuri minun niittyyni opasti ensiksi… Onkohan muiden niityi