Produced by Tapio Riikonen
Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809
Kirj.
Suomennos
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kataja,1907.
I. Ensimäinen peräytymisretki.
II. Voittoretki.
III. Toinen peräytymisretki.
Ensimäinen peräytymisretki.
1.
Eräänä päivänä maaliskuun alkupuolella v. 1808 nähtiin yksinäinenhiihtäjä lipuvan aukean lumitasangon poikki, joka erotti Jynkän kylänalastomasta ja kallioisesta Lehtoniemen kärestä, joka on noinneljänneksen ruotsinpeninkulman päässä Kuopion kaupungista etelään.Tältä niemekkeeltä mainittuun kylään tulee suoriimmiten puolenpeninkulmaa.
Vaikka hiihtäjä oli pakoitettu käyttämään tätä oikotietä Jynkän kautta,ei hän kuitenkaan olisi ehtinyt suorittaa matkaansa alle kahden tunnin.Syitä tähän viipymiseen oli useampia, mutta seuraavat kaksi olivatvaikuttavimmat. Lumi kantoi huonosti, sillä hangen pinta oli pehmennytmuutamia päiviä ennen kohdanneesta nuoskasta. Sitä paitsi oli nyt rajulumi-pyry, joka lakkaamatta tuiskutti miestä vasten kasvoja. Useinhänen täytyi pysähtyä puhdistamaan tukkansa, kasvonsa ja partansatahmeasta lumesta, jolla välin sai hieman puhaltaa ja lepuuttaajäseniään uusien ponnistusten varalle.
Jo aikaiseen aamulla hiihtäjä oli lähtenyt Jynkästä taipaleelle. Hänoli ensin aikonut hiihtää pohjoiseen päin Särkilahteen tervehtimäänerästä siellä asuvaa sukulaistaan, mutta puolituntisen matkantaivallettuaan hän luopui tästä aikeestaan kääntyen takaisin Jynkänvalkamaan. Täällä lumi oli tasaisempaa. Siinä hiihtäminen sujuilisukkelaan ja kepeästi. Jos tämmöistä jatkuisi pitkin matkaa, hän olisikohta päässyt kotiinsa ja tämä ajatus ilahdutti tuota vanhaa hiihtäjää,Hiukkaa, seudun sukkelinta suksimiestä, vaikkakin oli jo nähnyt 70ikävuottansa.
Mutta Hiukan ilo oli aikaista. Hän oli tuskin ehtinyt Lehtoniemen kärenjyrkkärantaiselle rinteelle, kun kaksi hallipartaista takkukarvaapistihe näkyviin rantapensaista. Hiukka häpsähti, sillä hän näki, mitälaatua nuo viholliset olivat, jotka näin äkkiä ilmestyivät hänentielleen.
— Ahaa, — murahti vanha Hiukka itsekseen ja päästi olaltaan pitkänluodikkonsa, joka oli hänen alituinen seuralaisensa, — luulette kaiminusta saavanne makupalan aamutuimaanne, mutta siihen olen liian laihaja luiseva, senkin syöttiläät. Teistähän se taisi toinen pistelläposkeensa sen Torppa-Antin kuusivuotiaan tytön Mustallalahella.Tietäisin vain kumpi teistä — —.
Hiukka ei saanut lausettaan loppuun. Nälkä kurni susien suolia jaodotus kävi niistä liian pitkäksi. Samassa ne läksivät hölkkimäänhiihtäjää kohti, josta mielivät saalista suihinsa. Mutta tarkkaantähdätty luoti silmänräpäyksessä keperrytti toisen tulijoistakuolijaaksi. Toinen ja kaatunutta suurempi oli vielä jäleliä ja näyttiensi hämmästyksen mentyä ohi kaikista elkeistään päättäen tahtovanhyökätä kostamaan kaatuneen toverinsa puolesta.
— Tulimmaista, — urahti vanha hiihtäjä, — olen unhottanut puukkoniJynkkään! Tulimmaista! Vai niin, vai tahdot sinäkin kintuillesi…tulee, lempo, kun tuleekin. Pitäisiköhän — — —
Kun luodikko ei ollut ladattu, teki Hiukka käännöksen ja painaltuipakoon. Hän hiihti polveillen Lehtoniemen poikki ja sitte jäälle. Susiseurasi kintereillä, mutta kun hanki huonosti kannatti, hidastutti sepaljon suden ju