Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
O. Manninen
WSOY, Porvoo, 1910.
Metsän satu.
Leivopari.
Tulit.
Lintu.
Sinikukkia.
Uusi laulu.
Yölliset meret.
Auta!
Tähti-yössä.
Neito kangasta kutovi.
Kyynelkatse.
Kultasauva.
Yötuuli.
Aalto.
Sanattomasti.
Viha.
Sensitiva.
Arvoitus.
Ma riemun sulta…
Danse Macabre.
Jäljetön.
Syys-illan laulu.
Kuun sirppi.
Syysmuutto.
Polku pieni.
"Äiti, miksi…"
Musa lapidaris.
Diogenes.
Maan kaiho.
Metsäruusu.
Kaukomieli.
Kallioon-lyöjä.
Kiusaukset.
Uudisraivaaja.
Ääret.
Ken?
Ida Aalbergille.
Paavo Cajanderille.
Snellmanin satavuotispäivänä.
Laulu talvessa.
Illan hämärihin, helinässä tiukuin, hiljallensa liukuin, miettimättä mihin…
Unelmissa tummat
humulatvat huiskuu.
Kutsuvasti kuiskuu
meille metsän kummat.
Eikö eessä kuulla
sadun valtakunta?
Vaalii kevään unta
keijut sormi suulla.
Etkö kuule arkaa virttä ensi sirkan? Sanankaan jos virkan, metsän satu karkaa.
Leivopari kerran loi sydämeeni pesän, siellä lauloi, unelmoi kohta saavan kesän.
Toinen toivo nimeltään,
toinen leivo lempi,
saivat kilvan kiitämään,
kumpi kevyempi.
Liioin lensi raukat ne,
haukka harmaa keksi,
toisen itselleen jo se
iski eineheksi.
Vähänpä sa laulaa sait,
raukka leivo lemmen,
Vait on toivokin nyt, vait
kesken kevään hemmen.
Sydämeni sopukkaan
piile, pikku raukka,
ettei sinuakin vaan
veisi harmaa haukka.
Älä aivan vaikene, laula vielä hiljaa, kukkasia kedolle, vainiolle viljaa.
Korkeammin kaartui katto, sinnemmäksi siirtyi seinä. Paljon teit sä, temppeleinä paistoi hetken paikka patto.
Viikon viivyit, viimein tulit,
sytyit, aamu, illan syliin,
paistoit, päivä, kylmän kyliin,
kevät, talven kesken sulit.
Tuossa istuit, ilta ehti,
Kuiskui huulet huuliin liittyin
niinkuin kaihon kasteniittyin
viimein löytty nelilehti…
Tulit viimein, illan vieno, viivy kauan, viivy aina. Paistoi korpi kukkamaina: tuost' on tullut jalka pieno!