Produced by Tapio Riikonen
Kaksi kertomusta
Kirj.
W. HEIMBURG [Bertha Behrens]
Suomentanut
Hanna Pakkala
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1897.
Vaarin muistiirja.
Tuonlainen vanha kirja — se se osaa kertoa! Harvoista riveistä voisommitella kokonaisen elämän vaiheet. Vaarin muistikirjaa minä pidänkinhyvin arvokkaana ja ylpeilen siitä, että olen sen muistiksi saanut.Löytyi näet koko joukko tyttärenpoikia ja pojantyttäriä, jotkatahtoivat vallata sen.
Kirjan ensi lehdellä nähdään vanhuksen vapisevaa käsialaa. Tammikuun 4päivänä 1805 on kahdeksankymmen vuotiaan kuihtunut käsi kirjoittanutkehoitukseksi kirjan nuorelle omistajalle, joka silloin jättijäähyväiset isänsä kodille, seuraavat yksinkertaiset sanat muutamastavanhasta laulusta:
"Ain usko ynnä vilpittyys sydäntäs vallitkoot!" j.n.e.
Ja siihen alle on kirjoitettu:
"Noita riviä lukiessasi, tulee hartaimpana pyrintönäsi olla niiden asettaminen elämäsi ohjeeksi, jotta olisit isällesi niin suureksi iloksi kuin hän toivoo.
Christ. Heinrich v. S."
Kirjan viime sivulla on "metsästäjän tervehdys" ja tuo kai siihenaikaan uuden uutukainen kehoitus:
"Sua enemmän jos lempii ken,
voi kirjoittaa kai jälkehen.
Ijäti uskollinen ystäväsi
Herman Passeck."
Ja mitä kaikkia välillä olevilla lehdillä lukeekaan — ylevämielisiäystävyyden vakuutuksia, isällisiä kehoituksia, äidillisen hellyydensanoja ja uskollisten tätien onnentoivotuksia!
Hellät naiskädet ovat runoihinsa kietoneet ruusuja ja lemmenkukkasia jariimiksi sommitelleet sydänsurujaan.
"Ain ruusut tielläs kukkikoot, mun hyvä Stetten, aina, aina! Mut lemmen kukat kuiskikoot sun korvaasain: Louise Meyer!"
Louise Meyer! Kauankohan kyynel silmässäsi väräili ennenkuin se herahtikarkealle paperille ja jätti siihen tuon keltaisen täpän, joka siinävielä on nimesi vieressä!
Kuinka liikuttavia ovat seuraavat rivit:
Kun päivä kultaa elos teitä,
Marian muista kyyneleitä!
Voi varmaan kaunihimmat sua
Myös lempiä — mut muista mua!
Luulisi vaarin olleen oikean sydänten musertajan, ellei tietäisi mitenliioiteltuja lauseita siihen aikaan käytettiin.
Ystävyyden ja rakkaudenilmoitusten keskellä on eräs lehti, joka näyttääoikein eriskummalliselta, se kun vaalealla lyijykynäviivalla on kahtiajaettu. Mies ja nainen ovat tälle lehdelle kirjoittaneet.
Mies on kirjoittanut seuraavat rivit:
"Nuori ystäväni, olkaa aina niin onnellinen, kuin näiden rivien
kirjoittaja nyt on.
Teidän Robert Osswald.
Häitteni edellisenä iltana. Lokakuun 31 p:nä 1810."
Ja lyijykynäviivan alla luetaan:
"Sielumme on ikäänkuin vankina ruumiissamme — se on sen orjatar! Mutta lohdullista on ajatella, että muurit kerran kukistuvat ja