Muistelmia
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1910.
I. Lapsuuteni kodit.
II. Koulussa.
III. Pohjan perillä.
IV. Joroisissa.
V. Vääräkoskella.
VI. Pari eläintarinaa.
VII. Suomea oppimassa.
VIII. Ensimäistä kertaa Ruotsissa.
IX. Ylioppilaana.
X. J.W. Snellmanin luona.
XI. Alku.
XII. Asevelvollisuuksia 1871.
XIII. Liikkeen hoitajaksi vastoin tahtoani.
XIV. Piirteitä koulutaistelusta.
XV. Savonlinnan 400-vuotisjuhla ja "kansalliset kiitollisuudenvelat".
XVI. Amore Proximi.
XVII. Orijärven kaivoksessa.
XVIII. Paino-olot 1870-luvulla.
XIX. Sepät ja pajat.
XX. Teatteri-muistoja.
XXI. Kirkolliskokouksessa.
Lapsuuteni aikana oli minulla kaksi kotia: toinen Viipurin kaupungissaja toinen maalla, kahdeksan virstan päässä kaupungista. Kesällä asuimmejälkimäisessä, muulloin edellisessä.
Viipurin varsinainen kaupunki oli silloin luja linnoitus, vahvojenvallien ympäröimä, joista nyt vain vähäinen osa meren puolella enääon seisomassa. Näillä valleilla on lapsuuteni muistojen maailmassatärkeä sija, sillä kotitaloni oli jotenkin lähellä merenpuolistavallia, eikä myöskään kaukana siitä osasta varustuksia, joka halkaisisen niemen, millä silloinen kaupunki sijaitsi. Kesällä ei ollutluvallista valleille nousta, ainakaan joka paikkaan; vahtisotamiehetajoivat yrittäjät pois. Mutta enhän minä kesällä kaupungissa ollutkaan.Talvella ei valleja vartioitu yhtä tarkasti. Silloin olivat niidenrinteet lasten mieluisia mäenlaskupaikkoja, ja ahkerasti niitäsellaisina käytettiin. Syystalvella menivät vallikaivannot jäähänaikaisemmin kuin Salakkalahti ja tarjosivat siten aikaista tilaisuuttaluistelemiseen. Keväällä puhkesivat kukat aikaisemmin kuin muuallavallien tuulelta suojelluilla ja päivänpuolisilla rinteillä, ja sielläoli lasten kukkatarha silloin.
Vastapäätä kotitaloani, kapean Keisarinkadun toisella puolella oli jaon vieläkin suomalaisen eli, kuten yleisesti sanotaan, "Suomen kirkon"kellokastari, joksi aikanaan on muodostettu yksi niistä torneista,mitkä kuuluivat kaupungin vanhimpaan linnoitukseen, joka ei ulottunutkauemmas kaakkoispuolella, ja joista torneista toinenkin vielä onseisomassa, "ympyriäinen torni" lähellä ruotsalais-saksalaista kirkkoa.Tuota kellokastaria minä suuresti kunnioitin, kun jo paitaressunaolin saanut tietää, kuinka vanha se oli. Se oli mielikuvituksenikeskipiste, satumaailmani kuningas. Ja kun kelloa siinä soitettiin,kuului sen jotenkin heikko ääni aavemaiselta, milloin se kirkollistavirkaansa toimitti, ja pelottavan kaamealta, kun se ilmoitti tulipalonkaupungissa riehuvan. En muista tuossa tornissa lapsena käyneeni kuinyhden ainoan kerran ja silloinkin luvattomasti. Sen portaat olivatjyrkät ja ränstyneet, jonka tähden kiellettiin lapsia sinne menemästä.
Vähän matkan päässä kellokastarista on mainittu "Suomen kirkko",entinen mustamunkkien luostari, joka lapsuuteni aikana oli jokseenkinsamassa kunnossa kuin nyt. Ympäristö vain on nyt siivompi. Silloin olikirkon takana laaja alue mitä kurjimmassa tilassa. Se lienee ennenollut ainakin osaksi luostarin puutarhana, ja joitain rakennuksiakinnäkyy siellä olleen, koska siellä täällä oli perustuskivi-kasoja.Multa oli arvattavasti käytetty viereisen vallin vahvistamiseen,sillä paljaina törrötti