Produced by Tapio Riikonen
Lyhennetty laitos
Tärkeimmillä selityksillä koulujen tarpeeksi varustanut
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 27 Osa.
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1862.
Imprimatur: C. R. Lindberg.
Alkulause
Kun vuonna 1849 toimitettua Kalevalaa ei enää tavata kirjakaupassa,niin annetaan tässä uusi, kouluin tarpeeksi lyhennetty laitosKalevalan runoista. Lyhennys on sillä tavoin toimitettu, ettäsiihen on otettu ainoastaan pää-asiaiset tarinat, jonka kautta,syrjätapausten pois jättämällä, nykyisen laitoksen värsyistä ei tulepaljo päälle neljän joka kymmentä värsyä vastaan entisessä, niinkuinseuraava osotus sen vielä tarkemmin selittää. [Värsyluku: S:a Entis.22796, Nykyis. 9732.]
Erinäisiä runovärsyjä nykyisessä laitoksessa paikoin tavataantoisilla sanoilla kun entisessä. Niitä ei toki ole omasta päästäsaatu, vaan valittu niistä monilukuisista runoin toisinnoista,joita eri laulajoilta kirjoitettuna yleensä löytyy, ja syynä niidenvalitsemiseen entisten sijasta on ollut, ei mikään muuttamisen halu,vaan tavallisesti se ainoastaan, että suotava lyhennys sillä tavoinon saatu paremmin mukautumaan.
Kerake d, jota Karjalan kielimurteessa ei tavata ollenkaan, on näistäKalevalanki runoista pois jätetty. Vaikka semmoisen poisjäännönhoksaamiseen ei paljo tarvita tottumista, niin ei toki haitannejuuri vasta alkavain johdoksi luetella muutamia erinäisiä, näissärunoissa tavattavia sanoja, joissa t, tahi sen sijainen d, sillätavoin vastoin tavallista kirjakieltä on katoomaan tullut. [Ahin =Ahdin, Ahon = Ahdon, aian = aidan … yhen = yhden, yheksi = yhdeksi,yheksällä = yhdeksällä.]
Syy vastamainittuun erotukseen on se, että tavallisessa kirjakielessät ja ht, kun ovat kahden ääntiön välissä (pata, lehto), pehmenevätkerakkeiksi d ja hd, jos jälkimäinen ääntiö ei ole pitkä (pataan,lehtoon) ja tavu sanan taipuessa tulee kerakkeella päättymään (padan,lehdon, padassa, lehdossa jne.). Mutta Karjalan (kuin myös Savon jaKainun) murteessa t ei pehmene, vaan katoo kokonaan (pa'an, lehon,pa'assa, lehossa jne.).
Samoite katoo k peräti l:n ja r:n perästä, eikä pehmene j:ksi, kuinmonessa muussa murteessa, ja sentähden tavataan näissä runoissahärän, jälen, kylen, kären, nälän, eikä härjän, jäljen, kyljen,kärjen, näljän. Se kirjoitustapa jo toki muutenkin alkaa kyllätavallinen olla. Omituinen Venäjän-Karjalan murteellen on sk:n jatk:n pehmeneminen, edellisen s:ksi ja jälkimäisen t:ksi, jonkatähden sanotaan itettäviä, kaselle, kosen, lasettakoon, matalla, so.itkettäviä, kaskelle, kosken, laskettakoon, matkalla.
Paitsi sanan ensimäisessä tavuessa jakauvat pitkät ääntiöt ja pitkätkaksois-äänet eri tavuihin, jossa tapauksessa aa ja ää muuttuvatoa:ksi ja eä:ksi:
a) nimi-, laatu- ja luku-sanain infinitivo-siassa.
[aikoa = aikaa, aloa = alaa, haavoa = haavaa … vajoa = vajaa,vertoani = vertaani, äijeä = äijää.]
b) tekosanain i-mäisen nimitapa-lajin translativossa ja infinitivossa.
[ajoa = ajaa, eleä = elää, hiihteä = hiihtää … soutoa = soutaa,työnteä = työntää, veteä = vetää.]
c) toisen luokan tekosanain varressa ja johdoksissa.
[arvoan = arvaan, harjoava = harjaava, hoiloa - hoilaa … osoajaksi= osaajaksi, osoamatta = osaamatta, vastoavi = vastaapi.]
...