Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Muutamia Raamatun kysymyksiä nykyisiin oloihin
Sovittanut
Werner Söderström, Porvoo, 1891.
"Vartija, mitä yö kuluu?"
Jes. 21: 11.
On sydäntalvi isiemme maassa. Jäät salpaavat rannikkomme, kylmänkahleissa ovat järvemme ja jokemme; lumihanget tukkivat tieterämaiden metsiin. Nyt on pohjolan pitkä, kuukausia kestävä yö.Tuo ei ole outoa Suomen asukkaille. Herra, joka ohjaa kansojenvaiheet, antoi meille tämän talvisen maan, täällä opettaaksensameitä ajattelemaan "mitä meidän rauhaamme sopii." Ei antanut Hänmeille aineellista rikkautta eikä kutsunut meitä maailman silmissäloistaviin urotöihin: puutteen ja kärsimisten koulussa on hän Suomenkansaa kasvattanut sitä tehtävää käsittämään ja toimittamaan, jonkaHän, koko maailman kaikkivaltias hallitsija, sille uskoi. Olemmekoolleet viisaita, olemmeko Herran tahdon mukaan työtä tehneet? — — —
Kun kristinuskon valo syttyi pakanamaailmassa, kaikui Herransanansaattajan suusta muiden, kansojen korkeaan päätehtäväänviittaavien todistusten kera tämäkin sana: "Jumala on eksytyksenajat sallinut, ja ilmoittaa kaikille ihmisille joka paikassa, ettähe parannuksen tekisivät. Sillä hän on sen päivän säätänyt, jona hänon maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen kautta, jonkahän on säätänyt, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänenkuolleista herätti." Pitkä oli Suomen kansan "eksytyksen aika" —myöhään sai se tietää, että silläkin oli vanhurskas ja armollinenJumala. Muinaistutkija, joka sadun kuutamossa liikkuu pakanallistenesi-isiemme haudoilla, kysyy tuolta "tietäjältä ijänikuiselta"turhaan: "vartija, mitä yö kuluu." Ainoa vastaus, jonka hän saa, onrunon etäinen, eksyttävä kaiku. — — —
Katso, jo valkenee taivaan reuna: Wäinön lapset näkevät ristin-merkinpystytetyn Aurajoen rannalle. Ihmetellen utelee Suomen heräävä kansa:"vartija, mitä yö kuluu?" Sille vastataan: Jesus Kristus on "maailmanvalkeus". Unelmain häälyvältä pohjalta siirtyy kansamme vähitellentotuuden horjumattomalle kalliolle. Ei se sille väleen pääse, sehaparoi kauan, kauan tietämättömyyden pimeässä. Hitaasti kuluvatumpeen keski-ajan pitkät vuosisadat koetuksineen, kärsimisineen."Vartija, mitä yö kuluu?" kysyy huoaten kristitty Suomi, kunmurtumatonna on pakanuuden valta sen sydänmaissa, ja alituiset sodatuhkaavat vereen tukehuttaa sen vasta syttyneen tulevaisuudentoivon.Epätoivoon uupua on monesti tuo pieni vartijajoukko SuomenSiionin muureilla. Toisia kaatuu taistelussa, toiset luopuvatpaimenvirastaan, väsyneinä vaikeasta tehtävästään: pitkä on talvisenpohjolan yö! Ken uskaltaa vakuuttaa, että Suomellekin on aamukoittava? Miten himmeää on vielä totuuden valo, kuinka paljo pettäväävalevaloa siihen liittyy! — Legendat valehtelivat, luulousko eksyieksymistään, etsiessään totuutta pimeässä, ja papit saarnasivat"rauha, rauha", vaikkei rauhaa ollutkaan, vaan tuo aamua ennustavavalonkipinä ei kuitenkaan sammunut Suomen kansan sydämmessä, sillätäällä kysyttiin katolisuuden pimeimpinäkin aikoina: "vartija, mitäyö kuluu?"; ja jos useimmat vartijat vastasivatkin väärin, niinlöytyi kuitenkin siellä täällä niitäkin, jotka, uskollisina silletotuudelle, jonka he olivat saaneet, ohjasivat kansan sen Herranpuoleen, joka todistaa: "avukses huuda minua hädässäsi, niin minätahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Herran käden kurittamana ja Hänen valmistavan armonsa opettamanaastui Suomen kansa vihdoin uuden ajan kynnykselle. Lutherin valtaavahe