Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Honoré de Balzac
Ranskankielestä suomentanut L. Onerva
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1917.
Ensimäinen osa
Parisissa, syyskuulla.
Rakas hirveni, minäkin olen päässyt vapauteen! Ja ellet olekirjoittanut minulle Blois'han, niin olenpa myös ensimäinen kauniinkirjevaihtomme kohtauspaikalla. Kohota siis kauniit, mustat silmäsi,joiden katse on kiintynyt ensimäisiin sanoihini, ja säästähuudahduksesi sen kirjeen varalle, jossa uskon sinulle ensimäisenrakkauteni. Aina puhutaan ensimäisestä rakkaudesta; onko siis olemassajoku toinenkin rakkaus? Vaiti, sanot sinä, kerro minulle mieluummin,pyydät, miten olet pääsyt pois luostarista, johon sinun piti kiintyäluostarilupauksen sitein. Oi ystäväni, olkootpa nyt karmeliittientemput mitkä tahansa, niin on minun vapautukseni ihme ainakin mitäluonnollisin asia maailmassa. Kauhistuneen omantunnon tuskanhuuto onlopultakin ollut voimakkaampi taipumattoman tahdon laskelmienvaatimuksia, siinä kaikki. Tätini ei tahtonut nähdä minun kuolevanhivutustautiin ja sai vihdoin vakuutetuksi äitinikin, joka aina olipitänyt luostarin muureja ainoana suojeluskeinona tautiani vastaan. Sesynkkä raskasmielisyys, johon vaivuin heti sinun lähdettyäsi, kiirehtivain tätä onnellista ratkaisua. Ja nyt olen Parisissa, enkelini, jaminun on kiittäminen sinua siitä, että olen täällä. Oi, Renéerakkahani, jos olisit voinut nähdä minut sinä päivänä, jolloin sinä etenää ollut luonani, niin olisit melkein ollut ylpeä siitä, että niinnuoressa sydämessä olet voinut herättää niin syviä tunteita. Olemmehaaveilleet niin paljon yhdessä, niin monesti mielikuvituksessakoetelleet siipiemme kantavuutta ja kokeneet niin paljon yhteistä,että luulen sielujemme kasvaneen yhteen aivan kuin noiden molempienunkarilaisten tyttöjen, joiden kuolemasta meille kertoi tuo herraBeauvisage [Kaunokasvo], joka ei suinkaan tee kunniaa nimelleen; eipäolisi voinut mistään saada sopivampaa luostarilääkäriä. Etkö ollutkinsairas samaan aikaan kuin ystävättäresi? Syvässä alakuloisuudessanitulin vasta vähitellen ymmärtämään niitä siteitä, jotka meitäyhdistävät; kun erosimme toisistamme, luulin niiden jo katkenneenvälimatkan vuoksi ja koko olemassaolo kävi minulle vastenmieliseksiniinkuin hyljätylle turturikyyhkylle; minusta tuntui suloiselta kuollaja teinkin jo hiljalleni kuolemaa. Olla yksin, karmeliittinunnienluona Blois'ssa ja pelätä koko ajan, että minun täytyisi tehdälupaukseni ilman minkäänlaista neiti de la Vallièren tapaistaedelläkäypää valmistusta ja ilman Renée'täni, tuo kaikki merkitsiminulle todellakin sairautta, kuolettavaa sairautta. Tuonyksitoikkoisen elämän, johon jokainen tunti tuo mukanaan jonkunvelvollisuuden, rukouksen, työn, aina saman, niin säntilleen saman,että missä tahansa ollen voi sanoa mitä karmeliittinunna tekee kunakintuntina päivällä ja yöllä, tuon hirvittävän olotilan, jossa on aivanyhdentekevää, onko ympärillä olevaa maailmaa vai ei, olimme me kaksiosanneet tehdä mitä vaihtelevimmaksi: henkemme lennolla ei ollutmitään rajoja, mielikuvitus avasi valtakuntansa meille, olimmevuorotellen toisiamme elähyttäviä tarulintuja, eloisampi tempasimukaansa hitaamman ja sielumme aivan kilpailivat hullunkurisissapäähänpistoissa koettaessaan valloittaa itselleen sitä maailmaa, jokameiltä oli kielletty. Ei ollut mitään, "Pyhimysten elämäkin" siihenluettuna, joka ei olisi muodostunut meille tien viitaksi salattujenasioiden ymmärtämiseen. Sinä