Romaani ylioppilaselämästä
Kirj.
Suomentaneet
Annie & Felix Borg
Helsingissä,Kustannusliike Minerva Oy,1923.
— Tämä on siis Kiowa! — huudahti Joseph Schwarz, saapuessaan tuohonvanhaan kaupunkiin. Hän ei ollut huomannut tulleensa perille, sillä hänoli nukkunut ajoneuvoissa; mutta tavanmukaiset järjestelyt tullin luonaolivat herättäneet hänet, ja nyt hän ajoi kadulla, jonka molemmillapuolilla kohosi korkeita kivirakennuksia.
Hänen sydämensä sykki ilosta, sillä hän oli nuori ja elämänhaluinen.Täysin siemauksin hän hengitti suurkaupungin ilmaa, joka tuntuihänestä paljon puhtaammalta ja virkistyttävämmältä kuin ilma hänenkotikylässään, ja yhä uudestaan hän toisti itsekseen:
— Tämä on siis Kiowa!
Laihat hevoskaakit laahustivat vaivaloisesti eteenpäin ja pyörätvaappuivat katukivityksellä niin sietämättömästi, että Schwarz huomasiolonsa ajopelien vaatekatoksen alla arveluttavaksi, ja astui alaskadulle. Hän käski kyytimiehen ajaa lähimpään majataloon, ja alkoi itsekävellä vaunujen vieressä.
Kaduilla häärivät ihmiset kuumeisella kiireellä, pysähtyen tuontuostakin ihailemaan kauppapuotien näyteikkunoita, ja mitäerilaisempia ajoneuvoja vieri pitkin katuja, ihmeteltävän taitavastiyhteentörmäyksiä välttäen. Nuorukaisen ohitse riensi kaikenikäisiäja -arvoisia ihmisiä: kauppiaita, munkkeja, kerjäläisiä ja upseerejavilkkaassa hyörinässä.
Kaupungissa oli markkinat tavanmukaisine touhuineen ja hälinöineen. Eivaihdettu turhia sanoja, ei tehty turhia liikkeitä. Kauppias, ostaja jataskuvaras, kaikki noudattivat omia, edeltäpäin tehtyjä suunnitelmiaanpäämääränsä saavuttamiseksi.
Ja tuon melun ja kuumeentapaisen touhun yllä lepäsi kesäiltapäivänkirkas auringonpaiste, heijastuen häikäisevänä rakennusten ikkunoista.
— Tämäpä vasta riehakasta menoa! — arveli Schwarz, joka ei ollut vieläkoskaan nähnyt suurta kaupunkia. Mikä tavaton eroitus tämän ja hänenentisen, rajoitetun elämänsä välillä! Äkkiä hänet herätti mietteistäänääni, joka huusi:
— Joseph!
Schwarz kääntyi ympäri, huomasi miehen, joka oli huutanut häntänimeltä, ja riensi hänen luoksensa huudahtaen:
— Gustav!
Gustav oli pienikasvuinen, laiha ja sairaaloinen nuori mies, joka olinoin kahdenkymmenenkolmen vuoden ikäinen, vaikka hän näyttikin ensinäkemältä pitkine kastanjankarvaisine hiuksineen ja tuuheine, punaisineviiksineen paljon vanhemmalta.
— Sinäkö se olet? — sanoi hän Schwarzille. — Missä tarkoituksessa olettullut tänne Kiowaan? Yliopistoonko?
— Niin.
— Oikein, poikaseni, — sanoi Gustav käheällä äänellä. — Elämässä ei olemuuta hyvää kuin opiskeleminen. Ja mihin tiedekuntaan aiot liittyä?
— En tiedä vielä. Tahdon ensin harkita, sitten vasta valitsen.
— Oikein, poikaseni, harkitsemiseen ei koskaan tuhlata liiaksi aikaa.Minä olen ollut täällä jo kaksi vuotta ja minulla on siis ollutliiaksikin aikaa harkita, mutta tuntuu sittenkin kuin olisin tehnytpäätökseni liian aikaisin. Mutta mitä tehdä? Peräytyminen on myöhäistä,ja sitäpaitsi minulla ei ole voimia… Niin, niin, tyhmyys ei ole niinhelposti korjattavissa… Kuule, huomenna vien sinut yliopistoon, jaellei sinulla vielä ole asuntoa, niin viedään tavarasi minun luokseni.Asun muutaman askeleen päässä täältä. Asett