Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Frans Hoffmann
Suomensi Antti Sainio
Helsingissä 1884,
K. E. Holm'in kustantama.
J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa.
New-Yorkissa, Yhdysvaltain etevimmässä kauppakaupungissa, asui kapteeniGriffin perheinensä. Hänellä oli hyvä ja rakastettava puoliso, kaksikaunista ja hyväntapaista lasta, neljäntoista vuotias poika jakymmenvuotinen tytär. Kuljettuansa monta vuotta merillä, käytyänsäkaikki mailman meret, tehtyänsä myötäisiä matkoja ja parhaasta päästävalaskalanpyytäjänä ansaittuansa suuren omaisuuden, hän oli vaimonsarukouksista asettunut lepoon, ostanut itsellensä sievän talon ja elinyt kodin hiljaisuudessa omaisineen, jotka häntä hellästi rakastivat.
Mutta tottuneena toimelliseen elämään hän kyllästyi levollisuuteen;aika kävi hänelle vihdoin ikäväksi, ja ne toimet, joihin hän ryhtyi,eivät riittäneet luovuttamaan hänen ajatuksiansa mereltä. Sinne hehkuikoko hänen sydämensä. Merelle, merelle!
Hänen ystäviensä joukossa oli kapteeni Becker, joka oli varustanutlaivan valaskalanpyyutöön. Kaikki oli valmisna ankkurin nostamiseksi,kun se kova onni kohtasi häntä, että hän lankesi ja taittoi jalkansa.Koko hänen omaisuutensa oli Ellenor'issa — se oli laivan nimi ja hänolisi ollut mennyt mies, jos ei ostajaa olisi ilmestynyt, jolle hänpuhtaasta rahasta saattoi antaa laivan kalliine kalustoinensa.
Kapteeni Griffinistä tuli se ostaja. Hän tahtoi tehdä kerran vieläyhden matkan ja palattuansa olla koskaan enään eroamasta perheestään.
Lähtöpäivä tuli. Puolisonsa ja lastensa seuraamana kapteeni Griffinlähti kauniille laivallensa. Hän näytti heille, kuinka taneasti se olirakettu, mutta samassa myöskin, kuinka sievä ja keveä se oli; hän veiheidät joka paikkaan ja näytti runsaan muonavaraston, turkit,hätämajat, sanalla sanoen kaikki, mikä voi rauhoittaa kotiin jääviä. Selievitti, mikäli saattoi, erohetken katkeruutta. Kapteeni syleilipuolisoansa ja lapsiaan, jotka astuivat veneesen, mikä oli vievä heidätmaalle. "Jumala teitä siunatkoon!" kapteeni huusi heille. Pian senjälkeen he näkivät Ellenorin nostavan valkeat purjeensa, jamajesteetillisesti kuin joutsen tämä kaunis laiva kiisi aaltoja pitkin.
* * * * *
Kuukausi kuukaudelta kului, ja joka päivä rouva Griffin rukoili Jumalaavarjelemaan puolisotansa ja antamaan hänen palata terveenä kotiin.Alituinen suru rasitti kuitenkin hänen sydäntänsä; kärsimättömänä,synkät aavistukset mielessä hän odotti sitä aikaa, jolloinvalaskalanpyytäjien oli tapana palata.
Hänen poikansa, reipas Robert taas oli hyvällä mielellä, vaikka hän eisuinkaan ollut unhottanut isäänsä; päin vastoin kaikki hänenajatuksensa työskentelivät hänessä. Hän luki kaikkia kirjoja, jotkataisivat antaa hänelle tietoja pohjoisista seuduista, niidenominaisuuksista ja vaaroista, ja samalla isän kuva väikkyi ainahänen silmissänsä. Hän luuli näkevänsä, kuinka hän rohkeana janerokkaana voitti taikka väisti uhkaavat vaarat. Robert kävi useinkapteeni Beckerillä, joka kertoi hänelle kaikki mitä hän itsejäämerenmatkoillansa oli nähnyt ja kokenut. Tämä vanna merimies saiRobertista tarkkaavaisen ja tiedonhaluisen oppilaan, jonka aina iloinenja hilpeä olento häntä suuresti miellytti. Pitkän aikaa kapteeniBackerin täytyi olla sairasvuoteella, ja Robertin käynnit hänen luonaanolivat hänen parhaana huvituksenansa sillä aikaa; tervehdyttyänsäkinhän oleskeli halusta pojan parissa. Tämä kävi hänen kanssaan kaikillahuvimatkoilla. He