E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut
Helmi Krohn
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1914.
Tuhlaajapoika.
Bernissä eli seitsemännentoista vuosisadan keskivaiheilla eräskunnioitettava rouva, Helena Amthor, erään rikkaan ja arvossapidetynporvarin ja raatimiehen leski, joka parhaassa iässään jakukoistuksessaan kaksitoistavuotisen avioliiton jälkeen oli jäänytyksin maailmaan kahden lapsensa kanssa. Siitä huolimatta hän olivastannut kieltävästi kaikkiin naimatarjouksiin, vieläpä kaikkeinedullisimpiin ja kunniakkaimpiinkin ja selittänyt, ettei hänelläelämässä ollut enää muuta tehtävää kuin kasvattaa lapsistaan rehellisiäihmisiä. Mutta niinkuin usein sattuu, että liian suuri kiihko vaikuttaaaivan päinvastoin kuin mitä on tarkoitettu, kävi tässäkin. Vanhinlapsi, joka isän kuollessa oli yhdentoista-vuotias ja erittäin sukkela,mutta itsepäinen poika, olisi pikemmin tarvinnut miehistä kuritustakuin hellän, liian myöntyvän äidin hoitoa, joka jumaloi tätä poikaansaliian varhain kadottamansa miehen kuvana, hennomatta vähimmälläkääntavalla vastustaa hänen useinkin yltiöpäisiä toiveitansa. Seurauksenaoli se, että nuori Andreas käyttäytyi sitä huonommin mitä vanhemmaksihän kasvoi ja palkitsi äitinsä mielettömän rakkauden tuottamallahänelle raskasta sydänsurua. Kun äiti huomasi erehdyksensä, oli joliian myöhäistä. Ei siinä pojan setien pyynnöt eikä nuhteet, eipä edeskaupungin viranomaisten vakavat varoitukset eikä sakkorahat, joita hänhurjan elämänsä vuoksi sai maksaa, voineet hillitä hänen villiintynyttäluonnettansa, yhtä vähän kuin huolestuneen äidin kyyneleetkään. Janiinpä Helena rouva vihdoin suostui siihen, mikä hänen miehensäkuoleman jälkeen tuotti hänelle kaikkein katkerinta surua, nimittäineroamaan pojastansa, sillä eräs Lausannessa asuva serkku, varakaskauppias tarjoutui ottamaan hänet taloonsa toivoen, että toinen ilmaja säännöllinen työ voisi vaikuttaa edullisesti isättömään poikaan.Andreas, joka silloin juuri oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, läksikernaasti vanhasta syntymäkaupungistaan Lausanneen, toivoen serkkunsavalvonnasta huolimatta saavansa viettää vapaampaa ja iloisempaa elämää.Tuntematta sen suurempaa liikutusta hän jätti jäähyväiset äidilleen jakaksitoistavuotiaalle sisarelleen, Lisabethille ja tallensi melkoisenmatkakassansa huolellisemmin laukkuunsa kuin äidilliset varoituksetsydämeensä. Tuskin oli puoli vuotta kulunut, kun Lausannesta tulitieto, että Andreas oli salaa karannut kaupungista jättäen jälkeensäpelisaleihin ja kapakkoihin velkoja sekä vieden mukanaan suuremmansumman, joka hänen haltuunsa oli uskottu.
Tämän velan sekä kaikki muutkin rouva Helena Amthor maksoi epäröimättäsekä puhumatta siitä kellekään ainoatakaan sanaa; mutta joka kerta,kun häneltä tiedusteltiin hänen poikansa vointia, hän vastasi,että hänen kävi hyvin ja että hän kirjoitti hänelle aika ajoittainmatkojensa varrelta. Tuo viimeinen tiedonanto ei ollutkaan väärä,sillä joka kerta, eikä se tapahtunut niinkään harvoin, kun pojaltarahat loppuivat, kääntyi hän äitinsä puoleen, eikä tämä koskaanantanut hänen turhaan pyytää. Mitä heidän kirjeensä muuten sisälsivät,sitä ei kukaan ihminen saanut tietää. Äiti ei enää koskaan maininnutpoikaansa nimeltä eikä ruvennut itse hänestä puhumaan, jotta lopultamuutkaan eivät tahtoneet enää kosketella tätä hänen sydänsuruansa, jaAndreas ikäänkuin kuoli tai katosi koko kaupunginkin mielestä. Hänelleitselleen se näyttikin olevan mieleen; hän ei sanallakaan ilmaissuthaluavansa käydä kotikaupungissaan. Kun hän oli tul