E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen

HALLIMAJAN NUORET

Kuvaus nykyajalta

Kirj.

SELMA ANTTILA

WSOY, Porvoo, 1907.

SISÄLLYS:

 Hallimaja.
 Veronika.
 Nuorten juhla.
 Kaikkien koti.
 Rautatievaunussa.
 Hallimajassa.
 Vetehisen tanssi.
 Taistelua.
 Helsingissä.
 Melun häät.
 Isku.
 Yksin.
 Härmälän tädin nälkäkirjat.
 Kotiin.
 Myrsky.

HALLIMAJA.

Sisäveden rannalla harjujen piirittämässä laaksossa on Hallimajantehdas. Se on ollut laakson valtiaana vasta kolme vuosikymmentä. Sitäennen aaltoili laakson lakeilla pelloilla kellertävä vilja, ja apilalevitti huumaavaa tuoksuaan; ojat kulkivat suorina viivoina laaksonhalki ja poikki ulottuen järven hiekkarantaan saakka. Hallimajankaksikerroksinen, punaiseksi maalattu talo oli seudun ylpeys, ja sentiloilla eli torppareita ja mökkiläisiä vuosikymmenet sovussa jarauhassa.

Laakson rauhan rikkoivat kumajavat paukkeet, kun sen etuvartiot, harjunkovat kalliot, murrettiin ruudilla ja dynamiitilla. Rautatie leikkasipitkät sarat keskeltä poikki ja suuntasi reittinsä laakson niskastakauas sisämaahan. Junien vihellys kiljahti kallioitten välissä, kimposiharjujen kylkiin ja takaisin rauhaisaan laaksoon.

Rautatie riisti ihmisiltä vanhat, perityt tanhuat, pakotti siirtymäänloitommaksi metsään, raivaamaan uutta asumusalaa. Rautatie oli aulisauttaja, se toi aineita, rakentajia ja uusia asukkaita. Mäkienrinteille ilmestyi mökki mökin viereen. Metsä pakeni ja harveni;peltotilkkujen laidalla hohtivat vastaveistetyt tupaset, saunat janavetat. Ja tupasien akkunoissa keilerti monta pientä pellavapäätä.Siitä nousi väkevä raatajajoukko, joka sitte pitensi sarat, syvensiojat, laajensi pirtit, rakensi kamarit ja esituvat, uudet navetat,aitat ja meijerit.

Korpi on viisas saituri: se tietää, mistä suurimman koron saa, jaantaa ihmisille lapsia, kasvattaa niitä rautaisin kourin tuntien omatvaatimuksensa, ettei sen takkuiseen kamaraan pysty hellät kädet, eikäsen villeyttä kesytä maitoiset mielet. Mutta kun korpi on kerrankesytetty, muuttuu se leppeäksi, on ainaisesti uskollinen. Senkellertävät vainiot houkuttelevat luokseen, pyytelevät asumaan, jäämäänja viihtymään, sitovat kodin pauloilla.

Korpi on saita, mutta sen rikkaus on ruhtinaallinen. Sen asukkailla onsuuret hongikot, ahot ja viidakot. Vieraan silmä ei vilkuile kateenaheidän tanhuillaan, ei kukaan outo tyrki heidän lapsiaan.

Tämän tajusivat Hallimajan asukkaat ja siirtyivät vanhoiltatutuilta alueiltaan yhä kauemmaksi, ja kun Hallimajan isäntä möitanhuansa järven rannalla ja Hallinkosken vieraalle omistajalle, oliviimeinenkin side katkaistu. Hallimajalaiset eivät vielä tajunneet omanpaikkakuntansa tärkeyttä, ihmettelivät vaan, mitä nuo uudet ihmisetaikoivat tehdä ja millä elää tyhjillä mäillä. Mutta pian he oppivatymmärtämään. Metsistä kuului alituinen pauke ja ryske. Puita kaadettiinkuin luokoa ja kuletettiin kaiken talvea. Ja kevään tullen oli kotijärven ranta ruskeanaan hirsiä selälle saakka ja Hallinkosken varrellerakennettiin vanhan myllyn tilalle saha. Sen vinkuva pärinä sirottelisuuria lautatapulia ympärilleen ja juna kuletti ne maailmalle.

Rahaa liikkui kaikkialla. Köyhät mökkiläisetkin pitelivät viisiämarkkoja kuin ennen viisiä penniä. Olutta tulvi läheisestä kaupungistamaalaiskauppojen kautta, kahvi porisi alituisesti tulella, vehnäsetolivat ainaista herkkua, ja värjätty vii

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!