E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Novelli
Kirj.
Suomentanut H. T.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1907.
Raitiovaunusta, joka kuljetti matkustajia rautatie-asemalta "Kolmenkypärän" ravintolaan, poistui yksi ainoa henkilö. Vain hetkiseksinäyttäytyi eteisessä lihava yliviinuri, joka tänään oli puettu komeaanjuhlapukuun ja heitti nopean, ihmistuntevan silmäyksen matkustajaan.Mutta kun hän huomasi, että tulokas, joka matkalaukku käsivarrellajäi kynnykselle ääneti ja nähtävästi neuvottomana seisomaan, ei ollutmikään nuori, kaunis eikä komea nainen, huusi hän veltosti esiinvetelehtivälle rengille jonkun huoneen numeron ja nousi sitten,oikaisten valkoista kaulahuiviansa, arvokkaasti jälleen rappusia.
Tämä vähemmän kohtelias vastaanotto ei jäänyt yksinäiseltä naiseltahuomaamatta. Jonkunlaisella äänen terävyydellä hän senvuoksi käskirengin noutaa matkalaukun vaunuista ja viedä sen johonkin huoneeseen,jossa olisi hiljaista, eikä liian kuuma. (Oli näet sydänkesä).Häntä nimittäin vaivasi unettomuus, ja hän olisi ehkä pakoitettujäämään tänne viikon ajaksi. Sitten nainen itse otti päivänvarjon jahattulippaan ja kulki, odottamatta opastajaa, rappusia kohti.
Tilavassa eteisessä oli pimeätä ja kylmää. Oli sentähden vaikeata,tullessa kirkkaasta auringonpaisteesta, erottaa askelmia, ja vielälisäksi oli lattialla kaikenlaatuisia esineitä, jotka tekivät askeleetepävarmoiksi. Vasta sillä askelmalla, joka sai valoa pihanpuoleisestaikkunasta, matkustaja huomasi, että rappusille oli siroteltu kukkia javihreitä lehviä.
"Häitäkö talossa vietetään?" kysyi hän rengiltä, joka nyt kävelihänen jälessään kantaen laukkua. Hän melkein jo voi tämänviininvärisistä kasvoista ja sunnuntaitakista, jota tämäkin käyttihuolimatta arkipäivästä, arvata vastauksen. "Kutka täällä sitten ovatnaimahommissa?" hän jatkoi jotakin sanoakseen, vaikka hän itse asiassaoli vallan välinpitämätön kuulemaan pari vierasta nimeä.
Mies selitti palvelusintoisesti, että nämä olivat komeat naimiskaupat;kaupungin rikkaimman kauppiaan tytär menee naimisiin oikeuspresidentinpojan kanssa. Tämä on hauska nuori mies, joka tosin on hiemanhuikentelevasi elänyt, mutta nyt hän on tullut järkeväksi, eikä hänentarvitse enää pelätä velkojensa painoa. "Komea avioliitto tosiaankinneiti, ja hyvin loistavat häät. Samppanjapulloja ei ole edes edeltäpäinlaskettukaan, kuten itarain pikkuvirkamiesten on tapana. Niistä onsulhanen pitänyt huolta. Ja hienoa samppanjaa, neiti, parasta lajia."
Mies siristi pieniä veteliä silmiään ja maiskutti kielellään.
Neiti ei virkkanut mitään; hän kiiruhti vain nousemaan rappusia, eikähän astunut ainoallekaan maassa makaavalle kukalle, vaikk'ei niistäyksikään ollut jäänyt ehjäksi; ei hän edes katsahtanut hääjoukkoon,kulkiessaan avonaisen ruokasalin ohi. Vasta kun hän oli saapunuttoiseen kerrokseen, pysähtyi hän. jälleen.
"Menemmekö vielä korkeammalle?"
Mies nyökkäsi. "Kaikki huoneet ovat väkeä täynnä, neiti, silläherra oikeuspresidentin sukulaiset ovat saapuneet mieslukuisina jaasettuneet meille. He jäävät enää vain täksi yöksi; huomenna, jos neitisuvaitsisi… huone on muuten hyvin siisti ja aurinkokin paistaa sinnevain puolen tuntia aamusin."
Mies juoksi edellä ja aukaisi ylhäällä yksinkertaisesti kalkitunvinttikerroksen pitkän käytävän viimeisen oven, josta lehahti kylmä jaummehtunut ilmavirta vastaan. Huone näytti harvoin asutulta, kun vainerityisissä tilaisuuksissa, juhla- ja markkinapäivinä matk