Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Kirja 1915
Iivana Ivanoff, iloinen ja nuhteetonsuutari, lähtee kosimaan Durnjakininleskeä.
Iivana Ivanovitsh Ivanoff oli ammatiltansa iloinen suutari, ja harraskristitty samalla. Iältänsä hän oli siinä viidenkymmenen korvilla jamitä hänen nenäänsä tulee, niin täytti sekin kaikki ne vaatimukset, mitätuolle kasvojen kaunistukselle yleensä voidaan asettaa. Se näet olipäästä punainen, kohtalaisen kokoinen, tyvestä pienehkö potaattinenä,tai oikeammin pulpukkanenä. Lisäksi oli se rykelmäinen: täynnä pienoisianystyröitä, kuin rypäleitä. Kun hän sen lisäksi jonain iloisenajuhlapäivänä pisti vielä viinapullon housuntaskua pullistamaan ja niinsonnustautuneena käyskeli veikeästi raittia pitkin, niin eivaateliainkaan katsoja olisi voinut hänen ulkomuodossaan ja asussaanlöytää mitään puutteellisuutta, ei mitään, joka olisi särkenyt kuvaneheää yleistä sävyä.
Ja päällepäätteeksi oli Iivana nyt vielä perheoloihinsakin katsoenleskimies. Se sopi mainiosti yhteen hänen veikeän olemuksensa,sulhasmiesnenänsä ja kaiken muun kanssa, varsinkin kun hän oli joehtinyt iskeä silmänsä suutari Durnjakinin leskeen Annushkaan. Ei niin,että hän olisi valittunsa tuntenut. Mutta kun Bjelajeffin eukko olisiitä puhunut, että semmoinen leski on, asuu Iso-Peskiin kylässä ja oneukolla vielä kavettakin, niin hän, Iivana Ivanovitsh, oli hetihoksannut ja sanonut:
— Vot…[1]. Eukko sinulle siinä, Iivana Ivanovitsh, vot, oli hänitsekseen sanonut ja vetänyt pikilangan niin tiukalle, että naukui.
[1] Sanoja: "vot", "da", "valjai", (ann'mennä, y. m.) "nitshevoo"j. n. e. käytetään liikasanoina sävyn vuoksi, suomalaisten vastineidenpuutteessa. Ne joko eivät merkitse juuri mitään, tai käy niiden merkitysaina ilmi lauseen muusta ajatuksesta.
Se Bjelajeffin eukko hän tiesikin kaikki! Monelle tuo oli, varsinkinleskimiehelle, muorin toimittanut. Sopi tuon puheisiin luottaa,varsinkin kun se sanoi, että se Durnjakinin leski on hänelle sopiva, eitoraisa ja varsinkin kun on vielä kavetta.
— Vot, Iivana Ivanovitsh… Vot sinulle ketä kosia, oli se Bjelajeffineukko hänelle hokenut ja kehunut. Niin olikin Iivana Ivanovitsh nytkosimaan menossa. Bjelajeffiläisillä ei tänään ollut viinaa, eiisännällä eikä muilla, mutta hänellä oli. Hän kävikin siis heidänluonansa kuin läksiäisiksi, ja taritsi heille ryypyt. Köyhähköjä neBjelajeffiläiset olivatkin, vaikka ei tuota hänkään ollut yletön rikas.
— Vot sinullekin, Andrei!… Ryyppy sinulle! taritsi hän itselleenBjelajeffille. Tuo pani pois suutaroimisensa, nosti silmänsä, huokasihartaasti ja kulautti.
— Passipo![1] kiitti hän ja pyyhki hihalla suunsa.
[1] Kiitos.
— Sinulle, Iivana Ivanovitsh, passipo! toisteli hän ja yritteli työhön.Iivana seisoi veikeänä, hymyili leveästi, makeasti, ryyppäilipullonsuusta ja katsoi koko ajan, hyvän tovin katsoikin Andreihin. Aikoikai jotain iloisaa sanoa.
— A, entäs, alkoikin hän äkkiä ja hymyili: entäs, Andrei, arvaatkos,mihin minä?… Menossa mihin olen? Hän katsoi pullo kourassa ja hymyiliyhä laajemmin.
Andrei keskeytti suutaroimisensa, katsoi pitkään ja hölmöili:
— Iivana Ivanovitsh … sinä?
— Naimaan!… Kosimaan! ilmoitti silloin Iivan