Produced by Tapio Riikonen
Romaani Perä-Pohjolasta
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1909.
Viraniemen talo oli siinä, missä ylimaan erämaista juokseva vuolasvirta teki käyrän polven. Talon yläpuolella syöksyi joki korkeidenvaarojen välistä, muodostuen korvapaikoissa väkeväksi virraksi. Muttaalempana taloa se leveni korkearantaiseksi suvannoksi ja virtailisitten, heinävien saarien väliin vuopioita tehden, haaraantuen japutaita pitkin eteenpäin, kunnes saarien lomitse päästyään taas kokosivoimansa yhdeksi juovaksi, joka syveten ja virtavammaksi käyden lähtikulkemaan koskia kohden.
Talo oli niemen nenässä, johon ylimaan vihaisten vesien vauhti näyttilakkaavan ja jossa ne levenivät suvannoksi. Korkea oli koko kylänkinrantatörmä, mutta Viraniemen kohdalla se oli korkein, kivisin jajyrkin. Tulvavesi ja kevätjäät olivat syöneet rantatörmän kupeet jaiskeneet ne syviin lohmuihin, joissa pajupensaat itsepäisesti pitivätpaikkaansa ja voimiensa takaa turvasivat rantatörmää.
Kahden miespolven aikana oli taloa hoidettu verrattain huonosti niinmaiden kuin metsienkin suhteen. Oli vain aina otettu, eikä ollut mitäänannettu. Mutta talo pysyi sittenkin suunnillaan, kun sillä oliharvinaisen hyvät luonnonniityt, jotka ilman minkäänlaista hoitoakasvoivat vuosittain parinkinkymmenen lehmän heinät. Sitäpaitsi taloaturvasivat hallalta joen uoman lämmin höyry ja pohjoispuolella korkeatvaarat. Pellot olivat länsietelään viettävällä mäenrinteellä, ja siinävilja kypsyi semmoisinakin vuosina, joina muissa kylissä ei saatu muutakuin ruumenia ja lentäviä kaunoja.
Israeli, talon nykyinen isäntä, joka tämän kuvauksen alkaessa jo olikahdeksankymmenvuotias, oli nuoruutensa ensimäisinä vuosina näyttänytolevan innokas ja toimelias maamies. Mutta myöhemmin, kun hän joutuisuuren laestadiolaisen herätysliikkeen keskelle ja itse oli lahjakaspuhuja ja liikkeen johtajan ja perustajan parhaita opetuslapsia, hänunhotti maansa ja mantunsa. Talo jäi hoidotta, kun isäntä antausiherätysliikkeen palvelijaksi ja alkoi tehdä saarnamatkoja pitkinleivätöntä Lappia ja laajaa Perä-Pohjolaa.
Hänen oma uskonsa oli vilpitöntä ja järkähtämätöntä, ja ne, jotka häntäkuuntelivat, saivat voimia hänen saarnoistaan. Vuodet ja vuosikymmenetkuluivat nopeaan, niin ettei hän huomannutkaan lastensa kasvaneen jatalonsa jääneen hoidotta. Pyhässä innossaan ja varmana asiansaoikeudesta hän ei huomannut, että se pyhä innostus, joka ensi alussaheränneitä kirkasti, alkoi vähitellen laimeta ja muuttua. Ei hänhavainnut sitäkään, että suurina seurailtoina, joina kaukaisiauskovaisia majaili hänen kodissaan, pahahenki oli rakentanut kappelinhänen oman talonsa tanhuville. Myöhemmin hän näki yhden ja toisenheränneen lankeavan takaisin syntiseen elämään, mutta hän piti sitävain Herran varoituksena ja alkoi vielä voimakkaammin julistaa Jumalansanaa.
Ja vaikka hän näki omien lastensa, joita hän ei jaksanut pitää kurissa,elävän maailman elämää ja lihan himossa, ja tiesi velkakuormansakasvavan ja talon kulkevan häviötä kohden, kiitti hän kuitenkinHerraansa ja otti kaiken pahan lahjana Häneltä.
Sitä mukaa kuin hänen sielunsa irtautui kaikesta maallisesta niintarkoin, että hän ei välittänyt mistään, mikä koski maallisia oloja,sitä mukaa suureni ja paisui hänen ilonsa tulevaa autuasta elämääajatellessa. Vanhemmiten hänen uskonsa muuttui jonkinlaiseksisairaalloiseksi mielenliikutukseksi. Kaikki lapsensa, paitsi nuorintapoikaansa Perttua, hän oli tuominnut helvettiin ja uskoi vahvasti, ettäJumala vasiten, häne