Nuoren pohjalaisen runoilijaneidon elämäntarina
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1912.
"Oi, jospa minäkin edes niin paljon kuin pieni kipinä saisin valaista Suomen yötä ja sitten kuolla ja haihtua pois!"
Alkulause
Ryhtyessäni kuvamaan Isa Aspin elämäntarinaa, en ole yrittänytkäänarvostella hänen runotuotantoansa taiteelliselta kannalta, vaan olentahtonut vain koota yhteen kaikki hänen suomalaiset runonsa sekä niinsuuren osan ruotsalaisista kuin mahdollista ja sovittaa ne hänenelämänsä rajojen sisäpuolelle. Mahdollisesti voi monen mielestä tämäkuvaus tuntua liian seikkaperäiseltä ja yksityiskohtiin menevältä,mutta kun kaikki tiedot perustuvat joko suullisiin kertomuksiin taiIsa Aspin omiin kirjeisiin, niin en ole malttanut niitä suuremmassamäärässä karsia.
Lämpimät kiitokseni pyydän lausua niille monille henkilöille, jotkasuurella autiudella ovat avustaneet työtäni ja antaneet käytettäväkseniIsa Aspin kirjeitä ja jälkeenjääneitä papereita. Varsinkin olenkiitollisuudenvelassa Isa Aspin nuoruudenystäville rouva SallyHeikelille ja neiti Fanny Hohenthalille, joiden ystävällisettäavutta en olisi voinut tähän työhön ryhtyä.
Helvi Setälä.
Täsmälleen neljäkymmentä vuotta sitten, eräänä kirkkaanamarraskuunpäivänä, laskettiin nuoren pohjalaisen runoilijaneidonmaalliset jäännökset haudan poveen. Kaukana kotoaan hänen silmänsäsammui, eikä ainoakaan omainen vuodattanut kyyneleitä hänen arkkunsaääressä. Mutta yksin hän ei silti ollut. Sankka toveri- ja ystäväparvipiiritti hänen hautaansa eikä ainoakaan silmä kuivana pysynyt. Sillämaan poveen he olivat saattaneet rakkaan toverin, johon kaikki olivatkiinnittäneet suuria toiveita.
Neljäkymmentä vuotta on tuosta päivästä kulunut, ja se nimi, jokasilloin oli niin rakas monelle, vieläpä usealle ventovieraallekin,on joutunut unohduksiin. Mutta ne, joiden muistossa se yhä elää,tietävät kertoa nuoresta puhtaasta ja kirkkaasta, alati palavasta jakaikkea kaunista ja jaloa janoavasta sielusta, jonka armoton tuonikorjasi hempeimpänä kukkimisaikanaan. Vain yhdeksäntoista vuottaoli hänelle suotu, mutta tänä lyhyenä aikana olivat sittenkin hänenrunoilijalahjansa ennättäneet puhjeta esiin, joskaan ei kehittyätäyteen kukkaansa. Koko hänen elämänsä ja työnsä oli täynnä lupauksia,jotka varmaan olisivat täyttyneet, jos hänelle olisi elonaikaapitemmältä suotu. Mutta sellaisenaankin on hänen lyhyt elämänsä kuinkaunein runoelma, ikäänkuin kevään ja nuoruuden, viattomuuden japuhtauden symboli.
Suomen kirjallisuuden keväänä, kansallisuustunteen ensi herätysaikanakajahti tämän pohjalaisen runoilijaneidon, Isa Aspin ääni vienona kuinensimäisen kesää ennustavan kevätkiurun. Hänen äänensä ei voi kilpaillamyöhempien ja mahtavampien laulajien rinnalla, mutta sittenkinon meillä täysi syy muistella häntä. Sillä hänen nimensä liittyyeroamattomasti suomalaisen taiderunouden syntyyn. Hän oli ensimäinennainen, joka suomenkielellä sepitti lyyrillisiä runoja.
Isa Asp oli synnyltään pohjalainen, peremmän Pohjolan lapsi.Suomussalmen ja Puolangan jylhän kaunis luonto, sen korkeat vaarat,kuohuvat kosket ja aavat järvenselänteet painoivat leimansa hänenluonteeseensa. Hänen mielensä oli yhtä levoton ja kuohuva, kiihkeä jatulinen kuin Niskakoski, joka lauloi hänelle yöt päivät kehtolauluahänen syntymäkotinsa rann