Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
eli
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1915.
Sydänkesäinen kiireen työajan hiljaisuus vallitsi Sakari Kolistajankintalossa. Väki oli hävinnyt työmaille.
Oli puolipäivä. Kukon kiekaisu leikkasi poutaista hiljaisuutta.Kartanolla, kaikkialla tyhjää, äänetöntä. Sillan alla hautoi kana javalkoinen porsasparvi oli latoutunut karjapihan aitoviereen nukkumaanvieretysten, riviin, pyllyt yhtäänne päin niin siroina kuin taitenriviin asetetut valkoiset isot munat.
Ja samaa tyhjää tuvassakin. Penkillä, pöydänpäässä nukkui istuallaantalon muonamies Issakainen, jonka peloittavan suuri, leilimäinen kähäräpää oli niin kauhistuttavan pörröinen kuin mikäkin pahaksi pöyhöteltyiso villaläjä. Oli syötyään ja ruuat korjattuaan nojautunut vain ryntäätrehellään pöytää vastaan, kallistanut korvallisensa pöydälle ja nukkuinyt sikeästi kuorsaten, pöydälle jäänyt lusikka ihan nenän edessä.
»Ala nousta jo siitä!» äsähti kovana jo emäntä, Sakarin vaimo
Anna-Liisa, vesisankoa tupaan tuodessaan. Näkyi olevan taas äkeissään.
Eikä ihme, sillä hermostutti tuo Sakarin tila jo häntä.
Mutta ei Issakainen kuullut. Kuorsata jyrisytti vain ja nukkui kuinpölkky.
»Hulluksi tässä jo itsekin koko miehen kanssa tulee», tuskittelipuuhaileva Anna-Liisa itsekseen Sakarinsa asian vuoksi.
Mutta lopulta alkoi toki Issakainen tajuta, että häntä oli herätetty.Hän heräsi, haukotteli, haparoi pöydältä lusikan, nuoli sen unisenapuhtaaksi, pisti seinänrakoon ja istahti keskemmä penkille.
Mutta siihen hän taas nukahti, nukahti sikeästi, ihan kuorsasi. Iso,villainen pää nuokkui ja riippui kuin leili, uhkasi joka hetki ikäänkuinpudota ja viedä raskaalla painollansa koko miehen mukaansa.
Mutta touhueleva Anna-Liisa näytti äkeältä. Porsaatkin nuo olisi ollutleikkuutettava, mutta mihin tässä enää ehtineekään.
* * * * *
Sillä oikeastaanhan Anna-Liisaa painosti miehensä Sakari Kolistajanodottamaton herääminen, se että Sakari oli herännyt oman vikansatuntoon. Sillä kuten ihminen heräämisessään pääsee synnintuntoon, s.o.:huomaa syntinsä suuruuden ja kauheuden, ja alkaa etsiä siitä pelastusta,niin oli Sakarikin tullut viisautensa tuntoon. Tämän nykyisen papin,pastori Pöndisen järkyttävät saarnat ne olivat hänessä sen heräämisenvaikuttaneet. Pelkäämättä, lujasti oli se saarnoissansaHebrealais-epistolan mukaan julistanut, että kaikki maallinen viisaus onperkeleestä ja johtaa ikuiseen vaivaan ja kadotukseen ja että kaikkiasiat voidaan ymmärtää, käsittää ja selittää ainoastaan uskon kautta.Yhdellä ainoalla rohkealla iskulla oli pastori Pöndinen siten ratkaissutihmiskunnan tärkeimmän ja suurimman kysymyksen: viisauskysymyksen. Jasen ratketessa olivat samalla ratkenneet kaikki muutkin kysymyksetuskonnon, tieteen, taiteen, urheilun, naisasian, rakkauskysymyksen jakaiken muun alalla, sotkuisesta Balkanin kysymyksestä Suomenkansallisteatterin kysymykseen saakka. Koko ihmiskunnan päänvaivan oliPöndinen höllännyt auki äkkiä, että se laukesi kuin poikki sivallettuviulunkieli, sillä uskon avulla ratkesi ikiliikkujakysymyskin, niin ettähuoleti voitiin uskon avulla todistaa siitäkin kuulun viisaan sanoillajo että: »Mutta se pyörii sittenkin.»
Niin oli siis r