Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Kauppis-Heikki
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1911
Elinkeinot.
Mökkiläisenä ja herrain ruokkijana.
Povarina.
Jauhopuuhassa.
Perunoilla eläminen.
Kertomus rautatien työstä, Eliaksena olo ja hautamerkki.
Aisamäessä "pelimannina".
Iltapakina.
Kosinta-ajoiltaan.
Kalastus-oppaana.
Löytäjänä.
"Kuokkurien" ruokkijana.
Voinvälittäjänä.
Hyväntekijänä.
Elinkeinot matkoilla.
Uutisviljelijänä.
Pantti.
Opetus- ja kasvatusalalla.
Elinkeinot.
Hänen varsinaiset elinkeinonsa olivat onkiminen, kortista ennustaminenja viulun soitto. Tämä viimeksi mainittu enemmän huvin kuin hyödynvuoksi. Omissa puheissaan hän antoi ymmärtää edullisimmaksielinkeinokseen huolettomien tavaran tallentamisen, ja joskus huomasivatmuutkin olevan siinä puheessa perää, vaikka ei niin suuressa määrässäkuin hän itse uskotteli.
Anaski oli ulkonäöltään jylseäkasvoinen, pienet silmät syvällä knlmienvarjossa. Ei sattunut koskaan, ettei hän olisi jaksanut hillitäitseänsä. Jos hänen kertomustensa kuuntelijat nauroivat katketakseen,istui Anaski aivan tyynenä, juuri kuin kertoisi kaikkein totisintaasiata maailmassa. Ja koska hänen elämässään ja varsinkinkertomuksissaan löytyi joitain huvittavia paikkoja, panen tähännäytteeksi muutamia.
Mökkiläisenä ja herrain ruokkijana.
Oli juuri jänisten ammunta-aika. Veneellinen herroja kulki pyssyin jakoirain kanssa saaresta saareen, joissa aina syntyi tulimainenmöyhäkkä, kun koirat haukkuivat ja jahtitorvet toitottelivat. Anaskioli aamupäivän onkinut muutaman salmen suulla ja meni puolen päiväntienoissa lähi mökkiin, jossa paisteli ahvenensa, söi niistä osan jarupesi sitten ruokalevolle. Mökin joukot olivat ruishalmettaanleikkaamassa, Anaski sai köllehtiä yksinään. Viimein tuli herroillekinnälkä ja he laskivat veneensä mökin rantaan ja joku tuli kyselemäänruokaa. Hän ajoi Anaskin ylös ja kysyi oliko hän talon miehiä.
— Ei tässä ole muitakaan näkynyt, vastasi Anaski kuonistellen itseänsäpöydän päässä.
— Saisikohan rahalla ruokaa? kysyi herra.
— Saaneehan näin kesällä ruokaa.
Anaski meni enempää puhumatta ulos ja loi tuohisen, jossa olileipäkannikka ja pari paistettua ahventa.
— Mistä kaukaa herrat ovat? kysyi hän takaisin tultuaan.
Vieras katseli jo epäillen tätä ruuan laittajata ja vastasi:
— Tuolta ollaan Helsingistä.
— Vai niin kaukaa. — Siinä sitä olisi ruokaa aluksi.
Hän laski tuohisen pöydälle.
Myhähdellen lähestyi vieras herra tätä aimo ateriata ja tehtyään ensinpienen tarkastuksen ruokalajien puhtaudesta, näpisti murun ahvenenselkää, jonka pisti suuhunsa. Hän ei varmaan ollut syömärin sukua,koska herkesi tämän yhden suupalan perästä pois ja kysyi, mitä ruokamaksaa.
— Jo tuon lienette päässyt tietämään mitä ruoka-ateria tavallisestimaksaa, kun olette Helsingistä asti tänne tullut, sanoi Anaskivakavasti.
Herra otti kukkarostaan 25 penniä ja kysyi riittääkö se.
— Jopa hyvinkin, sanoi Anaski. Ja koska maksatte näin runsaasti, niinminä tuon viime palaksi voitakin.
Kuultuaan saavansa näin herkulliset jälkiruuat, pääsi herraltaröhänauru ja hän kiirehti