Kajastuksia Uskonpuhdistuksen Ajalta
Kirj.
Suomentanut
K. Koskimies
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1907.
1. Harpunsoittaja ja hänen poikansa.
II. Harpunsoittajan iltarukous.
III. Mestari Gudmundin portilla.
IV. Fabbea opetetaan runoa lausumaan.
V. Jönköpingin linnassa.
VI. Talavidin majatalossa.
VII. Gudmund mestarin laiturilla.
VIII. Kuinka Laurista tuli auktoriteetti.
IX. Gudmund mestarin iltavahtikävely.
X. Kasteenuudistajat.
XI. "Suoraan sydämestä".
XII. Margit ja Arvi Niilonpoika. Velka Lybekiin.
Neljän vuoden kuluttua:
XIII. Maisteri Lauri.
XIV. "Suoraan sydämestä" seuran viimeinen kokous.
XV. Soittokello.
XVI. Viimeinen iltavahtikävely.
XVII. Aarteenkaivaja.
XVIII. Gudmund mestarin matka Slattelaan.
XIX. Kapina Jönköpingissä.
XX. Harpunsoittajan viimeinen retki.
XXI. Lauri maisteri Slatten luona.
XXII. Itämaille.
XXIII. Nuorta lempeä.
XXIV. Lauri maisteri matkustaa ulkomaille.
XXV. Slatte.
XXVI. Noitaketo.
XXVII. Arkkipiispa Laurentius Gudmundi.
Kulku kangastiellä näin raskas poutasäällä, poika mulla sylissäni, harppu olkapäällä. Harppu väsyi helkkynään, poika hiekkaan pehmeään; saakoon harppu hoivan, Gunnar levon oivan.
Päivän matkan metsämaa, Herran honkahuone, viilein varjoin aukeaa — viivyn, katson tuonne. Gunnar kuulee solinan, kuulee Sirkun laulavan, honkain huminoivan, uneen tuo se hoivan.
Havupuut tässä metsässä kasvoivat vähän lihavammasta maaperästäkuin niillä seuduilla, joita harpunsoittaja Svante viimeksi olitaivaltanut, missä tuskin näkyi muuta kuin kanervia ja varpuja niukaltipeittävän kuivaa nummenkamaraa harvassa seisovain puiden välissä sekäsuoperäisissä alhoissa tuhankarvaista pajuvaivaista kasvavan; niin,sielläpä hän ei ollut pitkillä aloilla nähnyt muuta kuin jäkäliä,valkoisia, harmaita tai viheriänkeltaisia, ja takiaisen karheitasukamaisia lehtiä maata verhomassa.
Mutta siinäpä vähäläntä nurmi kasvaa rehotti ruohoa ja vuokkosia,jopa jälkimmäisiä paikoin niin viljalti, että ne kaukaa näyttivätluminietoksilta. Somempaa nurmen-laikaretta ei harpunsoittaja olluttavannut matkallaan valtatien varrella Laga-laaksossa. Tuomisto, jonkakukkaset juuri olivat silmikoistaan esiin puhkeamaisillaan, peittivarjoonsa mäen vieren alas purolle asti, jonka, kuulakka vesi juostakulisi kellervää hiekkauomaa myöten. Vesi viekotti harpunsoittajaauimaan ja uittamaan poikaansa. Siitä taas astuttiin, sillä ennen yötäoli ehdittävä Talavidin majataloon tuonne mäkilöille länsipuolellaJönköpingiä vähän matkaa kaupungin portilta.
Sammuu päivä, puhaltaa viima vainiolle; poika päänsä kallistaa isän hartiolle. Iltarusko soihdullaan viittaa luokseen tulemaan; soipi enkelsuista: Gunnar, meitä muista!
Kohtalo yökuilustaan monen lähteen luopi: murheen karv