E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Santeri Alkio
Helsinki,Edistyseurojen Kustannus,1921.
Se oli hirveätä pyykkiä se, kun Oja-Pappalan akat jouluksi tuvanlattiata pesivät. Tätä ennen oli se tehty Mikkeliksi ja silloin olisiitä saatu niin tarpeeksensa, ettei haviteltukaan sitä uudistamaanennen kuin jouluksi. Tällä välin oli siihen ehtinyt takertua yhtä jatoista, jota saattoi sanoa liaksi. Vaan kylläpä se nyt saikinselkäänsä, lika! Ensin aamupäivällä pesimellä hangattiin pöydät, penkitja kaapit, sekä vedettiin niistä esiin ja kelpaamattomana lattiaanheitettiin kaikellaista pikkutavaraa, sekoitusta ruuan tähteistä, joitapitkin vuotta oli kertynyt ja säiliöistä varissut. Littu mokoma(nuorempi piika) uskalsi nenänsä vetää sikkaraan kun tähteet mukanenään tulivat. Mutta Hetu, joka oli vanhempi ihminen, sanoi, etteisitä ihminen saa olla niin turhan fiini.
Muut puhdistelemiset olivat vain pikkuasioita lattianpesun rinnalla. Sekysyi voimia, oikein jättiläisponnistuksia. Talon kankeimmat luutakynätoli säästetty tätä varten. Nyt niihin lyötiin paksut varret javarustauduttiin ikään kuin karhuntappoon.
Mutta ei uskallettu luottaa yksinään luutakynäin ja veden puhdistavaanvaikutukseen, vaan saavillinen karkeata hiekkaa hankittiin avuksi.Lattia hiekoitettiin ja kasteltiin ylt'yleensä. Akat riisuivatalusvaatteille, siunasivat itsensä ja pesu alkoi. Eikä siihen montavetämää tarvittu, ennenkuin hiki kuumana virtasi pitkin jokaisenkasvoja ja selkää, niin emännän kuin piikainkin. Puhdasta jälkeä tekiluutain voimakas kulku. Joulun tulo ja puhtauden hauska toivo lisäsivätnaisten intoa ja voimaa ponnistamaan. Ei joudettu paljon puhella eikäkieltä piestä, mutta sitä enemmin ajateltiin sitä, että paljon sesiivonteko maksaa … ei viitsisi joka päivä lattioita pestä!
Mies-raukat! Jos olisivat tienneet — metsässä kun olivat — edesaavistaa sitä vihuria, mikä kotona akkain puolelta kohtaa, kun lumisinjaloin, aivan jokapäiväisiä ajatellen, tupaan menevät. Mutta eiväthänhe sitä olleet mieleensä panneet, vaikka joka kerta, kun tuvan lattiaoli pesty, olivat samaa saaneet kärsiä. Ja todenteolla olisi akkojaoikein hämmästyttänyt jos miehet kerrankin olisivat muistaneet itseänsälumesta siistiä, kun pestyyn tupaan tulevat. Harmiksi olisi melkeinkäynyt, jos ei sellaisen saunan päälle olisi edes saanut miehille antaaaika ripitystä ja luetella syntirekisteriä, jossa mustimpina mörköinätupakansylki, piipunperät, lumiset jalat y.m. Se oli aina hupaista jahauskaa riitaa. Miehet sanoivat, että akat ne oikeastaan ovatkin, jotkalattian likaavat; riideltiin kahden puolen ja naurettiin.
Tämä akkoja nytkin kiihotti ja puhdasta koetettiin saada miestenkotiintuloksi.
Jo näkyi puu melkein kaikkialla lattiassa ja viruttelemaan ruvettiin.
Huoahdettiin keveämmästi ja alettiin jutella.
* * * * *
"Laiskuutta, laiskuutta, pelkkää laiskuutta, kun ette nyt tuon vertaaviitsisi… Hupaistahan se olisi itsellennekin. Vaikka mitähän ne tämänaikaiset muusta välittävät kuin kylän juoksusta", pauhasi emäntäpiioille puoli tosissaan, kun eivät luvanneet "juhlaristiä" tehdä.
"Laiskuutta", matki Littu, "ei se mitään laiskuutta ole, mutta kuka nytviitsii tähän aikaan enää niin turhanaikaisia… Mukulat sellaisia."
"Ei se olekaan mikään mukulain tehtävä!" puolusti emäntä, "se saakinolla vain hyvin kynsistä ja järjestä taattu, joka siihen pystyy. Tuskinvain Lissulta tulis mitään… Hessa tuota nyt saat