Romaani
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1925.
I. Markus Aleksander Markulin saa ylennyksen.
II. Saarelaisvallesmannin ensi päivä.
III. Pelto-Kallu.
IV. Merimiehen hauta.
V. Laivarikko ja ruoska.
VI. Koulumestari.
VII. Tanssiaiset.
VIII. Martta.
IX. Sarlakanpunainen pelakuuna.
Komea sukunimi, Markulin, oli suvussa ollut vasta muutamanvuosikymmenen. Hänen isoisänsä nimi oli Markus Markkula. Hänoli varakas maanviljelijä ja lähetti poikansa, Markus Viktorin,lähellä olevaan Viipurin kaupunkiin kouluun. Siellä annettiinpojalle uusi nimi, Marcus Victor Markulin ja hänestä tuli tämänkertomuksen sankarin, saarelaisvallesmannin isä, joka kohosi entisenkoulukaupunkinsa yläalkeiskoulun lehtoriksi, ja kuoli nuorena jajätti jälkeensä nuoren lesken, kaksi alaikäistä tytärtä ja pojan,Markus Aleksander Leopoldin, pienen eläkkeen, niin pienen, ettei seriittänyt kuin yhdeksi kuukaudeksi, vaikka vuodeksi oli tarkoitusriittää. Vanhimman lapsista, Markus Aleksander Leopoldin, oli siitäsyystä keskeytettävä koulunkäyntinsä — toisethan eivät sitä olleetennättäneet alkaakaan — ja etsiä työtä ja niin joutui hän moniksivuosiksi palvelemaan erään vaatetavarakauppiaan puodissa myyjänä.Sisaret ja äiti, sekä vapaa-aikoinaan Markus Aleksanderkin, tekivätkoruompeluksia erääseen muotipuotiin ja näin kerääntyi eläkkeen lisäksirahaa niin paljon, että se säästäen riitti vuoden kaikiksi kuukausiksi.
Hän oli siis vasta toisessa polvessa Markulin, mutta jo kolmannessapolvessa Markus. Ilmankos hänen esi-isiensä kylässä laulettiinkin:
Isä Markus poika Markus pojan poika Markus Aleksanteri.
Isän eläessä oli perhe viettänyt monta onnellista kesää huvilassa,Vuoksen rannalla. Siellä oli Markus Markulin nuoremmalla parhaanamuistonaan eräs purjehdusretki. Hän oli löytänyt rannalta, saunanluota ison kaukalon, joka oli tuotu turpoamaan tai pestäväksi. Se olimatalassa vedessä, valkealla hiekalla, vettä puolillaan ja muutama kivisisässä. Hän itse lienee ollut silloin nelivuotias. Hän nosteli kivetpois, ajoi viskaimella veden kaukalosta ja lykkäsi sitten laivansalainehille. Itse istui hän sen pohjalle ja alkoi paremman puutteessasoutaa käsillään. Tuuli puhalsi maalta virralle päin. Kun hän ensikerran vilkaisi taakseen, näytti maa olevan kaukana ja ihmiset, jotkasiellä juoksentelivat ja huutelivat, hyvin pieniä, kuin nukkeja.Perästä päin, täysi-ikäisenä, hän kyllä kuuli, ettei hän ollut vielärannasta silloin kuin kivenheiton päässä, mutta ei päästy heti hänenjälkeensä, kun veneessä ei ollut airoja ja hätääntyneet naiset, äiti,pappilan täti ja palvelijatar, eivät niitä heti löytäneet, eikäisä ollut kotona. Virta ja tuuli kuljettivat häntä ja hän lakkasisoutamasta. Hänen laivansa kääntyili hitaasti milloin vasta- milloinmyötäpäivää. Hänestä tuntui ihanalta. Se häntä vain suretti, etteitullut sanottua äidille hyvästi — no, hän kirjoittaa pitkän kirjeen,kun pääsee perille! Täysi-ikäisten laskujen mukaan lienee kokohänen retkensä kestänyt korkeintaan viisi minuuttia, mutta omastamielestään hän oli tehnyt kokonaisen valtamerimatkan. Jokaiseen laineenheilahdukseen, virran pyörteeseen, tuulen henkäisyyn, ohitse pörrääväänpaarmaan tai ääneti lentävään perhoseen sisältyi kokonainen elämä.Tämä retki syöpyi hänen mieleensä siinä määri