eli
Kertomus Ristilän hovista
Kirj.
Uusi suomennos
Porissa,Otto Andersin'in kustannusliike,1925.
Edellinen osa.
I. Suon laidassa.
II. Stella.
III. Pastori Ortman.
IV. Kotiopettaja ja perhe.
V. Luku, jossa muun muassa puhutaan tätyruohosta.
VI. Tärkeähkö luku.
VII. Stella ja Rene.
VIII. Rene Stellan sijalla.
IX. Erään kävelyretken seuraukset.
X. Odottamattoman onnen vaikutus.
XI. Erään saarnan vaikutus.
XII. Vanhoja asioita, muuan lääkäri y.m.
Jälkimäinen osa: Irene.
XIII. Uusia juonitteluja.
XIV. Kaksi karkeloivaa paria.
XV. Viisi vuotta vanha kirja.
XVI. Läntinen siipirakennus.
XVII. Maanalaisessa kopissa.
XVIII. Kreivitär Henningin kertomus.
XIX. Lisää kreivittären kertomukseen.
XX. Heikko sielu, jossa on taipumusta hyvään.
XXI. Isä ja tytär.
XXII. Ruumis.
XXIII. Lyhyt luku, joka on kolmen luvun arvoinen.
XXIV. Lyhyt luku, joka voisi olla lyhyempikin.
XXV. Katkennut kitarankieli ja sammunut elämä.
Oli tuollainen valoisa suviyö, jolloin tähtiä ei ole näkyvissä, jolloinhämärä on melkein yhtä valoisa kuin päivä, mistä huomaamme olevammepohjolassa juhannuksen aikana.
Tällaisten öiden suloa lisäävät tuulahdukset, jotka päivän kuumuudenjälkeen virkistävät mieltämme, tuudittaen meidät puoliksi uneen,jolloin tunteet voittavat ajatus- ja toimintakyvyn ja vain vienothaaveet täyttävät mielemme.
Mutta se yö, josta kertomuksemme alkaa, ei ollut tuollainen, vaan niinkylmä kuin kesäinen yö konsanaan voi olla. Olivatpa sisäjärvien rannatohuessa jäänriitteessäkin, oli näet yksi kesäkuun rauta-öitä.
Ei siis sovi ihmetellä, että Harald Thalberg, joka ei ollut muistanutvarustautua lämpöisillä päällysvaatteilla ja jolla oli vain ohutkesätakki yllään, ei ollut halukas vaipumaan tämmöisiin vienoihinhaaveisiin. Hän päinvastoin kävi kärsimättömäksi ja sanoi:
— Kyytimies, mitä ajatteletkaan, kun ajat aivan käyntiä?
— Eikö herra näe, että on vastamäki? Täytyyhän antaa hevosen hiemanlevähtää. — Onko tämä vastamäki? Kylläpä tunnen teidät, kyytimiehet,kuinka te opetatte hevosianne hiljentämään kulkuansa heti kun mäki onnäkyvissä. Antakaa mennä vain, kunnes päästään mäen alle!
— Eikö herra luule minun ennenkin olleen kyydissä?
— Kentiesi olet ollut, mutta toinen asia on, ovatko kyydittävät olleetajoosi tyytyväisiä. No, nyt on vastamäki, niin että ruunasi saa kävellä.
Mäen yli päästyä ajoi kyytimies vähän parempaa vauhtia, mutta sitäkesti vain lyhyen ajan ja pian ruuna jälleen alkoi juosta hiljaistahölkkäänsä.
— Kuulehan, kyytimies — alotti Harald jälleen — äsken huomautittaipaleen olevan niin pitkän, ettet uskalla liiaksi rasittaa hevostasi.Mutta mitäpä sanoisit, jos minä voisin näyttää toteen, että tämmöinenhiljainen nytkytys on väsyttävämpää kuin oikea juokseminen?
Ällistyneenä kyytimies töllisteli Haraldia ja tämä jatkoi:
— Oletko koskaan kävellyt puolta peninkulmaa tunnissa?
...