Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Elisabeth Kuylenstierna-Wenster
Suomentanut
Rob. A. Seppänen
Tyttäreni kirjasto 3.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1919.
Lienee aivan luonnollista, että pieni, yksinäinen tyttölapsi, jokaviettää aikaansa korkeilla tuntureilla ja tuntee itsensä siellävieraaksi, hankkii itselleen päiväkirjan rupatellakseen sen parissa,mutta tuskinpa sellainen kirja huvittanee ketään muuta kuin tyttölapsenomaa äitiä.
Barbro Bertingin päiväkirjaa, jota oli verraten säännöllisesti pidettyniinä kahtena vuonna, mitkä hän oli viettänyt tunturiseudulla, eikuitenkaan voinut antaa äidin käsiin. Aikoja sitten olivat näetBertingin neljä tyttöä kadottaneet kauniin, iloisen äitinsä, jatukkukauppias Berting oli tosin hyvä isä, mutta ei ollenkaan käsittänytharhailevia tyttömäisiä ajatuksia ja mielialoja.
Kun hänen Barbronsa keskenkasvuisena äkkiä muuttui sairaalloiseksi jahermostuneeksi ja häiritsi varakasta, vanhaa kauppahuonetta oikukkaillamielijohteillaan, itkunpuuskillaan tai hillittömillä ilonilmauksillaan,päätti isä aivan tyynesti, että tytön oli saatava järkiperäistä hoitoatullakseen "oikeaksi ihmiseksi". Kotilääkäri ja hän tulivat sellaiseenjohtopäätökseen, ettei Barbro siedä koulutyötä eikä luultavastimyöskään kotikaupungin kosteaa, sumuista ilmaa. Hänet oli lähetettävätunturiseudulle. Tukkukauppias sai hänet sijoitetuksi erääseenpappilaan lähelle Norjan rajaa hyvin sivistyneeseen papinperheeseen.Rouvan sisar, keski-ikäinen filosofian kandidaatti, oleskeli myöstässä hiljaisessa kodissa. Hänen ja papin oli määrä opettaa Barbrollekouluaineita, ja rouva otti — liian harkitsemattomasti kyllä —neuvoakseen nuorelle tytölle talousaskareita. Jos hän olisi paremmintuntenut ruskeakiharaisen pikkuvieraansa, niin hän olisi oivaltanut,ettei hänen kärsivällisyytensä riitä likikään perehdyttämäänBarbroa käytännöllisiin toimiin, niin säveän hyväntahtoinen jalauhkealuontoinen kuin hän olikin.
Neiti Winterin ja pastorin ei myöskään kannattanut kehua nuorenoppilaan edistymistä erikoisen loistavaksi, mutta se ainakin olivarmaa, että tyttö tervehtyi ja voimistui ylängön puhtaassa, raikkaassailmassa. Barbro nautti hiihtoretkistä, luistelumatkoista, mäenlaskustaja lumisodasta. Papinperhe ei ottanut osaa näihin huvitteluihin, muttaBarbro sai olla Lailan ja Silokin kanssa, jotka olivat kansanopistonkäyneitä lappalaisperheen lapsia ja joiden vanhemmat olivat luopuneetpaimentolaiselämästä ja asettuneet asumaan omaan, komeasti rakennettuuntaloonsa keskelle kirkonkylää. Kokonaista kaksi vuotta sai Barbroolla täällä levossa ja hiljaisuudessa. Hänen tulinen, vilkasmielikuvituksensa ei saanut täältä paljoa askartelun aihetta. Luontooli liian suuri ja mahtava, jotta siihen olisi voinut syventyä. Hänkertoi usein päiväkirjalleen, että tunturit peloittivat häntä. Neolivat kuin portittomia muureja, joiden yli hän ei koskaan päässyt.Niin paljon kuin hän yrittelikin kavuta, ei hän kuitenkaan ollutpäässyt korkeimmalle laelle.
Barbro oli ennen, "asuessaan ihmisten ilmoilla", kuten oli tapanasanoa, aikonut ruveta kirjailijaksi, mutta kirjallisten lahjojen jäljetnäkyivät täällä erämaassa hautautuneen kinoksiin. Jokunen pieni,lapsellinen runonpätkä tahi kömpelö luonnonkuvaus sai kyllä sijansapäiväkirjassa, mutta palava halu kirjoittaa kirjoja sammui hiljalleenyksitoikkoisuudessa.
Tukkukauppia