E-text prepared by Tapio Riikonen
Note: Project Gutenberg has Volume I of this work. See https://www.gutenberg.org/ebooks/53484
Kirj.
H. C. Andersen
Suom. Maila Talvio
WSOY, Porvoo, 1920.
Villit joutsenet.
Paratiisin puutarha.
Lentävä matka-arkku.
Haikarat.
Metallisika.
Ystävyyden liitto.
Ruusu Homeron haudalta.
Nukku-Matti.
Ruusunhaltia.
Sikopaimen.
Tattari.
Enkeli.
Satakieli.
Kihlatut.
Ruma ankanpoikanen.
Kuusi.
Lumikuningatar.
Villit joutsenet.
Kaukana täältä, siellä, minne pääskyset lentävät, kun meillä on talvi,asui kuningas, jolla oli yksitoista poikaa ja yksi tytär, Elisa.Nuo yksitoista veljeä — prinssejä he olivat — kävivät kouluatähti rinnassa ja sapeli vyöllä. He kirjoittivat kultataululletimanttirihvelillä ja lukivat yhtä hyvin ulkoa kuin sisältä, saattoiheti kuulla, että he olivat prinssejä. Sisar, Elisa, istui pienelläpeililasista laitetulla jakkaralla ja hänellä oli kuvakirja, joka olimaksanut puolen kuningaskuntaa.
Oi, noilla lapsilla oli niin hyvä, mutta niin ei ollut aina oleva.
Heidän isänsä, joka oli koko maan kuningas, meni naimisiin pahankuningattaren kanssa, joka ei ollut lapsiraukoille ensinkään hyvä. Joensimäisenä päivänä saattoivat he selvään huomata sen. Koko linnassavallitsi suuri loisto ja lapset leikkivät vieraisilla. Mutta sensijaan,että he muuten saivat kaikki leivokset ja paistetut omenat mitä vainoli, antoi hän heille vain hiekkaa teekupissa ja sanoi, että he voivatolla pitävinään sitä jonakin.
Viikkoa myöhemmin pani hän pienen sisar Elisan maalle joidenkintalonpoikaisihmisten luo, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän saikuninkaalle uskotelluksi niin paljon prinssi raukoista, ettei hän enääensinkään välittänyt heistä.
— Lentäkää maailmalle ja pitäkää huolta itsestänne! sanoi pahakuningatar. — Lentäkää suurina lintuina ilman ääntä!
Mutta hän ei kuitenkaan saanut tehdyksi niin pahaa, kuin hän halusi,heistä tuli yksitoista kaunista valkeaa joutsenta. Oudosti kirkuenlensivät ne linnan ikkunoista yli puiston ja metsän.
Oli vielä varsin varhainen aamu, kun ne kulkivat sivu siitä, missäsisar Elisa makasi talonpojan tuvassa. Siinä ne liihoittelivat katonyli, kääntelivät pitkiä kaulojaan ja räpyttelivät siipiään, muttakukaan ei nähnyt eikä kuullut sitä. Niiden täytyi taas lähteäliikkeelle, korkealle pilviä kohti, kauas maailmalle. Ne lensivätsuureen pimeään metsään, joka ulottui rantaan asti.
Pieni Elisa raukka seisoi talonpojan tuvassa, leikitellen vihreällälehdellä, muuta leikkikalua ei hänellä ollut. Ja hän pisti lävenlehteen, tirkisteli siitä ylös aurinkoa kohti ja silloin tuntui siltä,kuin hän olisi nähnyt veljiensä kirkkaat silmät, ja joka kerta kunlämpimät auringonsäteet loistivat hänen poskilleen, ajatteli hänkaikkia heidän suudelmiaan.
Toinen päivä meni niinkuin toinenkin. Kun tuuli puhalsi läpi suurtenruusupensaiden talon ulkopuolella, niin se kuiskasi ruusuille: kukasaattaa olla kauniimpi kuin te? Mutta ruusut pudistivat päitään jasanoivat: Elisa on! Ja kun vanha vaimo sunnuntaina istui ovella ja lukivirsikirjaansa, niin tuuli käänsi lehtiä ja sanoi kirjalle: kukasaattaa olla hurskaampi sinua? — Elisa on! sanoi virsikirja, ja se oliaivan totta, mitä ruusut ja virsikirja sanoivat.