E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertonut
Mukailtu suomennos.
Tampereella,Isak Julin'in Kustannusliike ja Kirjakauppa.1909.
1.
Suuren Otterylängön korkeimmalla kohdalla, joka on Göteborginläheisyydessä, oli v. 1788 mökkipahanen, jonka omisti vanha sotilaanleski Briitta Kron. Hän ei asunut siinä aivan yksin. Poikansa tytärAgda oli hänen ainoana kumppaninaan, ja tuo kaunis tyttö teki parhaansasaadakseen vanhan isoäidin viimeiset elinvuodet niin levollisiksi jamukaisiksi kuin suinkin, Agdaa pidettiin kaupungin kauneimpana tyttönä,ja syystä kyllä.
Mutta huolimatta auliudestaan ja huolenpidostaan vanhaa isoäitiäänkohtaan, ei tämä kuitenkaan ollut oikein tyytyväinen sukulaiseensa.Syynä siihen oli se, että nuori tyttö oli rakkaussuhteissa erääseennuoreen Granmar nimiseen seppään. Granmar ei ollut kuitenkaan mikääntavallinen seppä; hänen tehtävänään oli nimittäin aseitten laittaminen,jossa toimessa hän oli kaupungin kuuluisin. Hän ei asunut aivan kaukanalujasti vallitetusta Gullbergin linnoituksesta, jolla Ruotsinhistoriassa on ollut tärkeä osansa.
Eräänä päivänä oli Briitta-muori tullut kovin touhuissaan Granmarinpajaan, ja alkanut sadatella nuorta seppää. Granmar ei aluksi huolinutvastata, mutta kun Briitta hävyttömyyksineen meni liian pitkälle, antoihän hänelle hyvät nuhteet, tarttui häntä käsivarresta ja talutti ulos.mutta niin kauvan kun saattoi kuulla, purki eukko ilkeätä sisuaan. Jakun hän palasi kotiin, mitä kaikkea saikaan Agda kärsiä! Ei auttanut,vaikka hän itki ja rukoili. Briitta jatkoi kaikesta huolimatta suunsapieksemistä siksi, kunnes itsepintainen yskänkohtaus pakoitti hänetlopettamaan, ainakin siksi kerraksi.
Muutamana päivänä karautti eräs ratsastaja hiessäpäin kaupunkiin, jaheti senjälkeen levisi sellainen tieto, että tanskalaiset olivatryntäämässä maahan. Joka taholta kokoontuivat ihmiset yhteen jakaikkien katse oli levoton. Vaara olikin lähellä, sillä kaupunki olikokonaan kykenemätön puolustautumiseen. Eikä löytynyt edesminkäänlaista säännöllistä puolustusväkeäkään, eikä kukaan tietänyt,tokko sellaista tulisikaan. Ja kuningaskin oli Suomessa, jossa hänellävenäläisten kanssa kamppaillessaan oli täysi työ. Miten nyt siis olipuolustauduttava?
Juuri kun sitä kysymystä paraillaan pohdittiin, hyppäsi eräs eloisannäköinen nuorukainen yhdelle vallin kulmakivelle ja sanoi voimakkaalla,hyvin sointuvalla äänellä:
"Elkäämme joutuko epätoivoon. Pelkurit olkoot tuhonsa omat!Tarttukaamme aseisiin ja 'mies talosta, kaks' parhaasta' vihollistavastaan! Pajani on täynnä aseita, Annan niistä jokaiselle, niin kauvankuin riittää!"
Puhuja oli Granmar, joka lausui nuo miehekkäät, suurella riemullavastaanotetut sanat.
"Eläköön Granmar!" kuului kaikilta tahoilta, ja eräs kaupunginyleisesti tunnettu ja kunnioitettu mies, silkinkutoja Gorm, astui häneneteensä, tarttui häntä kädestä ja lausui niin kovaa, että melkeinkaikki kuulivat:
"Kiitos siitä, poika! Jos vielä vaaran ohimentyä elämme, niin saat ollavakuutettu siitä, että me kaikki sinua sydämestämme kiitämme, ja — —"
Ratsastaja, joka oli tuonut tiedon tanskalaisten tulosta, ja joka tähänsaakka oli ollut aivan voimaton pitkästä ratsastamisesta, oli nytvirkistynyt niin paljon, että saattoi nousta Granmarin sijalle jalausua:
"Kuningas on matkalla tänne", keskeytti hän Granmarin puheen. "Eilenleiriytyi hän Lerjeen. Hänellä on mukanaan suuri joukko ruotsala