Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Suomentanut
K. Kiljander.
Uusi korjattu painos.
Ensimmäisen kerran korjatussa
muodossa julkaissut
G. L. Söderström 1879.
Ensimmäinen painos ilmestyi 1960.
Ensimäinen laulu.
Jos hän tulis kaunis sulhoni.
Säteet silmänsä jos näkisin
Niinkuin hänet unissani näin,
Peittäisinpä kohta kukkihin
Itseni mä orpo orjatar.
Wolga-virtaan vuotaapi Okaa,
Siihen juoksee keltainen Moskwaa,
Vaan Moskwaahan puro pienoinen
Ehättääpi, päärlypintainen.
Kukka-rannalla tuon purosen
Neiti viisitoista vuotinen
Käyskenteli, itse kukkanen
Kutoi kukkasia kukkihin.
Hyvin menestynyt työnsä oil.
Hänen päätään piirti seppele
Kedon kukkasista kudottu,
Rinnalla myös ruusu ruskotti,
Äsken peitostansa puhjennut,
Vienon vartalonsa vyöttänyt
Komeasti oil hän kukkasin.
Soman seppeleen hän solmesi
Vielä helmalleen ja lausui noin:
"Jos hän tulis kaunis sulhoni,
Säteet silmänsä jos näkisin
Niinkuin hänet unissani näin,
Peittäisinpä kohta kukkihin
Itseni mä orpo orjatar.
Puettuna ruusu-pehkoksi
Kohtaisin mä häntä tullessaan.
Hän ei tule; unennäkö vaan
Onpi tuo Nadeschdan sulhonen."
Neiden huokauksen tuuli vei
Virran lainehille heilumaan,
Vajoomahan virran vallassa;
Vaan Nadeschda taitti ruusun taas
Ilo mielin niinkuin äskettäin.
Viimein lahdelmahan saapui hän,
Kussa uimastansa uupunut
Virta vaipunut oil heinikkoon;
Tuossa kirkkahassa peilissä
Aikoi kuvaansa hän katsoa.
Koska päänsä kallistaissa hän
Tyynen virran pinnan ylitse
Keksi kukkivaiset kasvonsa,
Nousi kyynel neiden silmihin,
Murhe musta rienti rintahan.
"Oi Nadeschda raukka," virkkoi hän,
"Miksi laittaudut noin koreeksi,
Koruittakin liian kaunis oot!
Sinua ei omaks onnekses
Kasvateta, eikä rakkahan
Nuorukaisen morsiameksi.
Kasvat kurja mieron mieleksi,
Jonkun herran himon hempumeks,
Hyljätään, kun olet kuuntunut."
Noin hän lausuin otti otsaltaan
Seppeleen ja ruusun rinnaltaan,
Viimein vyönsä päästi, viskasi
Jokeen kaiken kaunistuksensa;
Valittaen virkkoi vienosti:
"Virta, vie Nadeschdan hempumet,
Vie ne Moskwaa-jokeen, joka taas
Kauniisti ne kantaa Okaahan,
Kusta Wolgavirtaan vierevät;
Viimein mereen Wolgan matkassa
Saapuessa totta löytävät
Kuvan sulhoni; se onpi myös
Haahmo veretön ja syletön,
Syleiltävä unissani vaan."
Tuskin neito sai sen sanoneeks
Kun Miljutin, ukko harmaapää,
Neiden kasvattaja rauennut,
Siihen saapui sauva kädessä.
Tyttärensä tavattua hän
Pisti hälle puheen vilkkahan:
"Miksi sä, Nadeschda, käyskelet
Seudun ympäri kuin kaniina,
Pyydät puiden suojaan piilellä.
Rannikoilla virran viipyä?
Taloon talost' olen kulkenut,
Mäiltä mäille läpi laaksojen,
Turhaan polkujasi etsien;
Päivän helteess' olen tässä nyt."
Noin hän lausui. Kaunis impinen
Nöyräst' ukkoa nyt lähestyi,
Otti hänen karkeen kätensä,
Sitä suuteli j