Produced by Tapio Riikonen
Kirjoitti
Kasimir Leino
Otava, Helsinki, 1893.
»Väljemmillä vesillä»
Elämän laulu I-VI
Isänmaallisia:
»Yhteisvoimin yhteistyöhön!»
Kansalleni
Juhlaruno Kuopion laulu- ja soittojuhlassa 18-20/6 1891
En jouda, en jouda! I-II
Maisteri-kekkerit
Kummakos jos maamme kallis?
Kuusi kalliolla
Vuoden vaiheilla
Kerjäläisen jouluilta (kuvaus)
Mielialoja ja tunteita:
Syksyinen mieliala
Niin herkkä kuin haavan lehti
Tuuliajolla
Talvitunnelma
Väsyksissä
Mä olen kuin siipehen ammuttu lintu
Onnensa kukkulalla
Unta
Niin uskollisna kuin taivahan tähdet
Hän
Vastaisen ai'an vieno auerpilvi
Kuin leikkii lämmin säde suvipäivän
Hyljätty
Et lempeni haavoja lääkitä voi!
Kuin huolivi kuutamon kultanen vyö
Niinkuin merten myrskysäillä
Neiti B:lle
Impeni I-III
Mä suutelin häntä ja itkin
Äitini silmät
Kauniimpi sentään
Viattomuuden uni
Mietelmiä:
»Tunne itsesi»
Elon mahti
Kuka on onneton?
Ivallisia:
»Ihan kaavahan keisarikunnan»
Turvassa vanhain ja valtion
Eräälle kaunottarelle
Eräälle äidille
Kevätkylmät
Eräälle arvostelijalle
Vanhojen matkijalle
»Mä tahdon tuonne taisteluun ja
Miesten moiseks tulla.
Mä tahdon tarmon koitteluun
vesille väljemmille».
(Ristiaallakosta.)
Kun kotilahden laineita ma ennen lassa sousin
Tai kotikummun harjulle kun kevät-illoin nousin,
Niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä merta, merta,
Mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti verta.
Tuo laaja, uljas ulappa se siinti houkutellen
Ja sinne aina mieli mun nyt hehkui intoellen:
Ei auta äidin varoitus, ei kyyneltulvat auta,
Mun täytyy tuonne otteluun, vaikk' olkoon tuo mun hauta.
En lahden tyyntä soutamaan mä ainiaaksi luotu,
Mun lienee myöskin kuntoain kai kerran koittaa suotu,
Ja vaikka voimat voipukoon ja menköön halki haaksi,
Mun täytyy ennen koitella kuin kuolen, muutun maaksi.
Näin mietin nuorra mielessäin ja kiihko tuosta karttuu,
Mä vanhenen ja voimistun ja vartaloni varttuu; —
Niin työnnän venhon vesillen ja ruoriin muka astun,
Vaan virran pyörre valtaa mun kuin pienen pilkelastun.
Tuo pyörre mua miellyttää, sen vauhti huimaa päätä,
Tää onhan sentään elämää, ei aina tyyntä säätä;
Mä laulan, nautin, riemuitsen nyt ristiaallokossa
Ja vauhdin vuoksi aatokset on vallan huumiossa.
Mut ai'an tullen tuohonkin jo tottuu, kyllästyypi,
Ja vitkallensa vihdoinkin se mulle selviytyypi:
Mä pyörin polo paikallain, mä virran kanssa kuljen,
Ja luulen matkan eistyvän, kun silmät kiinni suljen.
Ei pyörintä oo kulkua, ei myötävirta merta —
Mun tästä lemmon pyörteestä kai täytyy päästä kerta;
Mä tahdon tuonne seljemmäs vesille väljemmille,
Mä tahdon ottaa oman tien ja saada venhon sille.
Nään tuolta aava