Produced by Tapio Riikonen
Muistelmia Hämeestä I-II
Kirj.
Kah [Gustaf Adolf Heman]
Hämeenlinnassa,Hämeen Sanomien Osake-Yhtiön kirjapainossa,1883.
Muistelmia Hämeestä I.
Oletko, lukijani, käynyt V:n pitäjäässä, tuolla Hameen ja Satakunnanrajoilla, missä lounaisen vesistön keskikehto läikyttelee laineitansa?Jos tiesi sinne on sattunut, niin olet varmaan havainnut useoissapaikoin pitkänlaisia niemekkeitä luikertelevain laksien välillä.Kessi-paikoilla pitäjästä on niitä oikein kosolta; näyttääpä vesistöolevan yhtenä ainoana, pitkänä, monimutkaisena lahtena. Jos onkesäinen aika, niin näet niemekkeillä rehottavia vainioita suorinesarka-ojineen, ja vainiolakeuden keskellä hohtaa tavallisesti sievätalo, joskus punaiseksi maalattu ja valkeoilla akkunanlaudoillavarustettu. Kun suvisydännä tuuletarten vaiettua lahden läike onmuuttunut juhlalliseksi tyyneydeksi, niin kauniisti kuvastuu helevänvehreä vainio lahden pintaan; katsellessamme pitkin yhä lavenevaavesilakeata näyttää, kuin olisi Ahtola vehreässä juhlapuvussa. Ja mikäelämä ja iloinen hälinä on silloin niemekkeillä talojen lähistössä!Parin virstankin päästä, toiselta puolen järveä kuulee selviä ääniä,naurua, joka todistaa iloakin olevan ihmissydämmissä, laulua, jokahelakkaana kaikuu illan tyynessä. Ja siihen lisäksi tulee karjankellojen kilinä, kumea kaiku, joka ilmoittaa jonkun hongan elävänviimeisiä hetkiänsä, koirajen haukunta ja senkin seitsemän kolinaa jakalinaa. Elämää on kaikkialla. Kummeksivan totiselta näyttää tuo talonvieressä vähälännällä kummulla kohouva rakennus katselevan sitä elämää,joka häntä ympäröi. Se rakennus on tuulimylly, tuollainen"harakkamylly", jonka koko "konsvärkki" ainoastaan yhden miehenvoimalla kääntyy sinne, mistä tuuli kulloinkin sen lautaporttisiinsiipiin paraiten "kosee". Kulje niemen rannikkoa edemmä, kierräveneelläsi lahden tyyntä pintaa aina kauemmaksi, niin tapaat tuollaisiajauhinkoneita yhä edelleen. Ne ovat Laasmannin eli, niinkuin häntäkansan keskuudessa nimitettiin, Laasmannin Hermannin muistopatsaita.Tosin on kiittämätön jälkimaailma jättänyt hänen hautaristittä. Tuollakirkkomaalla suuren, puusta rakennetun ristikirkon juuressa, jossa niinpaljon älyä ja tuhmuutta on mullan unhotukseen mylleröitty, ei olepienintäkään merkkiä muistuttamassa kirkkomiehelle Laasmannin nimeä.Mutta sittenkään ei hän ole jäänyt muistotta. Kun vinha vihuripyörittää harakkamyllyn lautasiipiä vihaisella vauhdilla, kunmyllymies tarkastelee jauhamista ja myllynryskeen säestämänä vetääyksitoikkoisella nuotilla iltavirttänsä, niin silloin myllymies tuntee,ettei hän syysyön yksinäisyydessäkään ole yksin. Onhan tuo "konstvärkki"elävän olennon tapainen, se liikkuu ja tekee työtänsä aivan kuin henkisen konehistoa elähyttäisi. Tässä ei ole tuota vesi- ja höyrykoneidenyksitoikkoista konemaisuutta, joka viimeiseltä tuntuu yhtä väsyttävältäkuin tuo monen viisaan opettama maailman elämän ijankaikkinenkiertokulku; vaan tuulimylly on vaihtelevainen, oikullinen. Se milloinharvassa tahdissa laulelee levollisesti: jaahin, jaahin, liikkuenvakavasti ja arvokkaasti kuin mikä flegmaatiko (hidasluontoinenihminen) tahansa; milloin taas se kiihtyy kiivaasen kiireesen, rätittääja sätittää kuin suututettu akka, milloin ryskää ja jyskää kuin uljaskolerikko (kiivasluontoinen ihminen), vaipuakseen hetken päästämietomieliseen alakuloisuuteen kuin impi, joka on jäänyt vanhaksipiiaksi.
Mylly on myllymiehen toveri, niinkuin aalloilla keijuileva haaksi onmerimie