E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
MRS. HUMPHRY WARD [Mary Augusta Ward]
Suomentanut
Toini Swan
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1910.
"Jos luonnon tenho lopuss' ois, ei kukan silmää auki lois, ken hetkisenkään elää vois?"
"Usvia… päivänpaistetta… ensimäiset kullankellot pyökkipuissa…ihanaa… ihanaa!"
Ja rinta riemua täynnä Marcella Boyce laskeutui polvilleen vastikäänavaamansa akkunan ääreen, pani päänsä kätten nojaan ja ahmi näköalaaedessään sillä intohimoisella mielihyvällä, joka jo synnynnäisenä olihänessä asunut kautta koko hänen elämänsä.
Hän katseli laajaa tasaista nurmikkoa, jonka vuosisatain hellät huoletolivat silottaneet. Sen kummallakin laidalla kasvoi eri ryhmissävanhoja puita, skottilaisia kuusia, muutamia pyökkejä ja pari kolmesetriä. Ajan vaaliva käsi oli niissä tehnyt työtä polvesta polveen,paikoin luoden näkyviin miellyttäviä, rauhallisia pimentoja javarjoja, paikoin taas vallattoman oikullisesti paljastaen näkyviinkuusen runkoja ja kyhmyistä oksia, jotka tummina siintivät taivastavastaan. Nurmikon takana levittelihe viheriä viettävä rinne,loppumattoman pitkä, saattaen silmää melkein näköpiirin utuisiin ääriinasti ja muodostuen nurmikon tänpuolisesta laidasta alkaen leveäksisäännöttömäksi lehtokujaksi. Kahden puolen sitä kasvoi vanhoja,uljaita pyökkejä, ja kaukana tuolla se päättyi vihdoin aukkoon, jossailmeisesti olisi pitänyt olla portti, jotenkin mahtavakin portti, muttasitä ei ollut. Uljaat, pitkät puut, lehtokujasta vasemmalle laskevalaaja ja reheväin vainioitten väreissä välkähtelevä laakso, syksyinenaurinko, joka hillittömästi paistoi yhä hälveneväin usvain läpi, avarannurmikon vihannuus, puuryhmäin ja viljelysmaitten häiritsemätön rauha— kaikki tuo luontui mieluisaksi, arvokkaaksi vaikutelmaksi.
Ahnaasti Marcella antautui tämän vaikutelman valtaan. Mutta samassahän vastoin tahtoansakin huomasi tuon porttia kaipaavan aukon tuollalehtokujan päässä, laiminlyödyt jalkakäytävät kummallakin puolennurmikkoa ja rumat ruohotöyhdöt, joita törrötti leveän terassin kivienlomitse tuolla akkunan alla.
"Taivaallisen kaunista tämä kaikki kyllä", vakuutteli hän itsekseen,hiukan rypistellen kulmiansa. "Mutta vielä kauniimmalta täällänäyttäisi, jos Robert setä olisi pitänyt parempaa huolta ja jos meilläolisi varoja pitää puisto kunnossa. Ja kuitenkin —"
Hän istahti akkunan viereiselle tuolille, ja kun silmä uudelleen olisyventynyt edessään olevaan näkyyn, silloin rypytkin otsalta katosivatja katseeseen palasi taas entinen hehkuva mielihyvä, tuo nuoruudenmielihyvä, joka ei milloinkaan pysy pelkästään vastaanottavana, vaanalati sisältää palasen harrasta pyrkimystä saada omakseen mielihyvänsäaiheen.
Vasta noin kolme kuukautta sitten Marcellan isä, herra Richard Boyce,oli perinyt Mellor Parkin, Boycein vanhan sukukartanon, ja hiukanseitsemättä viikkoa sitten Marcella oli muuttanut tänne Kensingtonintaidekoulusta. Hartaasti hän olisi tahtonut olla osallisenavanhempainsa majanmuutossa, hän kun ei enää malttanut kiinnittäämieltänsä musiikkiin eikä maalaukseen eikä mihinkään muuhunkaan siitähetkestä saakka kuin oli saanut tiedon perinnöstä. Mutta hänen äitinsäoli muutamalla kuivalla rivillä ilmoittanut itse pitävänsä muutostahuolen ja kehottanut Marcellaa ja