Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Irmari Rantamala [Algot Untola]
Helsingissä,Suomalainen Kustannus Oy Kansa,1909.
A. W. Leinosen kirjapaino, Hämeenlinna.
Toinen jakso
Synti aseena ihmisellä on myrkyllisin käärme.
Alkulauluja.
Taivaassa.
Uusia elämänkukkia.
Ensimäiset valkeat linnut.
Martva.
Kun tyttö lupasi Luojassa pysyä.
Litvan laulu.
1. Maassa.
2. Korkeudessa.
Ranniston talo.
1. Maassa.
2. Korkeudessa.
Tuukkala.
1. Maassa.
2. Korkeudessa.
Kun tyttö tuli kiikulta kotiin.
Kun enkeli tuli tytön turvaksi.
Kun kaksi runoa alkoi solua rinnatusten.
Kun lempi jo kukalle pääsi.
Kun lempi kypsyi jo neidon povessa.
Outoja satamavaloja.
Matka tytöstä morsiameksi.
1. Maassa.
2. Korkeudessa.
Kun tienhaara jo oli edessä.
Mutta jo nousi musta lippu.
Kun alkoivat näkyä kiehtovat hämärät.
1. Maassa.
2. Korkeudessa.
Kun elämänkoski vei jo venettä.
Ja tyttö se uudisti lupauksensa.
Taivaassa.
Pakene syntiä kuin käärmettä!…
Huono ihminen on syntiäkin vaarallisempi…
Taivas huikesi omaan kirkkauteensa. Tulvillaan tulvi se Jumalankunniaa. Enkelit veisasivat Hänen ylistystänsä:
— "Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Zebaot!"
* * * * *
Hohteena helisi kaikki. Kaikki säteili sädesuihkuna. Auringon kehänkirkkautta oli ilma. Valo-uhkuna hehkui se kuin itse auringonsisusta. Kuin armain luomis-aamu hohti kaikki värähtämättä. Kaikkivälkkyi, kaikki kimalsi. Kaikki hohti kunniata Jumalalle. Kaikkeudenkaikki auringot paistoivat valo-uhkuun uponneina ja enkelilaululeijaili kirkkaana sävelpilvenä korkeudessa.
Kirkkaat ovat Jumalan asunnot.
Hartaina viskoivat vuoret huippujansa korkeuteen. Punakirkkautenapaistoivat ne yleisen valon sakeudesta.
Rinne hohti. Kivensyy oli täynnä jumaluutta ja huippua kruunasi Hänenhenkensä.
Valoisat ovat Hänen asuinsijansa. Tulvana tulvii Hänestä valo.
Pimeydeksi hupeni kaikki muu valo taivaan kirkkauden rinnalla. Hänenvalonsa huikaisi auringot sammuksiin. Ne hukkuivat hänen valonsapaljouteen kuin tähdet päivällä auringon valomereen. Kuin sammuneettuhanhituset kierivät ne Hänen kirkkaudessansa. Tomupilvenä tanssivatsiinä tähdet, kuut haihtuivat mitättömyydeksi ja Hänen valonsalakaisi kaiken pimeydeksi.
Ei mikään voi himmentää Jumalan kirkkautta. Ei mikään voi hänenkunniaansa pois ottaa.
Ikisinenä paistoivat vedet vuorien välissä. Ne hohtivat pyhyyttäsuuren kirkkauden sekaan. Autuutena hymyilivät ne Hänen jalkojensajuuressa, kuvastaen Hänen kirkkauttansa. Ranta oli rauhan maata,virranvyö puhtautta. Ei ollut tahraa, ei syntiä, ei pimeyttä pilkkunavalolla, ja onneensa ja hurskauteensa huikesi kaikki.
Pyhät ovat taivaat, joissa Jumala asuu.
* * * * *