Produced by Tapio Riikonen

MAANTIEN VARRELLA

Huvinäytelmä neljässä näytöksessä, seitsemässämuutoksessa.

Kirj.

C. HOSTRUP

Mukaellen suomentanut C. Edv. Törmänen

Hämeenlinna,A. W. Lindgrenin kirjapaino,1878.

JÄSENET:

 STRÖMBERG, entinen kauppias, maanviljeliä.
 LAURA, hänen tyttärensä.
 SIEVÄ, hänen veljensä-tytär, Savosta.
 STENFORS, entinen kanslisti.
 PETTERSSON, nimismies.
 BRIITA, hänen vaimonsa.
 HEILIÖ, | ylioppilaita.
 SALMELA, |
 RISTO MARTTINEN, "Risto-sihteerin" nimellä, karannut vanki.
 MATTI, talonpoika.

Tapaus Wäinölän kartanossa ja sen ympäristössä, Länsi-Suomessa.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Metsä.

Ensimmäinen kohtaus.

Matti ja Risto (talonpojan puvussa; makaavat nurmella, jälkimmäinen syöden).

MATTI. Noo, käypä kaupaksi!

RISTO. Älä kummeksi. — Minä vakuutan: Kun puolitoista vuorokauttatäytyy hiipiä pensaasta pensaasen, piiloitellen itseään ihmistensilmistä, saamatta edes haistaakkaan ruokaa, — silloin ei enää liikojaherkkuja vaadi. — Äsken, kun sinut tapasin, oli minun niin hirmuinennälkä, että olisin ollut mies syömään sinutkin suolinesi, sorkkinesi.Mutta älä toki pelkää, sen teen ainoastaan vihon viimeisessähätätilassa.

MATTI. Niin, "syöpi nälkäinen jänistäkin."

RISTO. Kas niin, kiitoksia vain ruuasta!

MATTI. Terveydeksi! — Annas pussi tänne sitten.

RISTO. Älä vaivaa itseäs minun tähteni. Kyllä minä pidän sen, niinpääset sinä turhasta puuhasta.

MATTI. Älä hemmetissä! — Tiedätkö mitä, — siinä on minun ruokani!

RISTO. Pyyhi leukaas! Nyt se on minun! Ja annoinhan mä sulle siitä jomakson, sekä rahaa että tavaroita.

MATTI. Niin kai, ihania tavaroita! Ja ne kaksi markkaa, ne sinävarmaankin kaappasit joltakin matkustavalta.

RISTO. Enpähän; ne minä kunnialla kerjäsin kruunun palveluksessa, tiedäse. Äläkä halveksi tavaroitakaan: Minun univormuni oli vielä vallanpuhdas ja eheä; ja entä tuo rautanen sukkanauhani, mitäs siitä sanot?

MATTI. Hm, mokoma pieni kahleenpätkä, — mitä minä sillä teen?

RISTO. Hyi, häpeä, Matti: Sinä olet kiittämätön kappale! Sitä kahlettaolen minä laahannut muassani pilkat matkat, ja aivan sinun tähtesi.Sillä kun Venkka-Jussi heitti rautansa suohon, mietin minä itsekseni:rauta on rahan arvoinen, ja tosin ovat ystävät hyviä kapineitahätätilassa, mutta ne eivät — piru vie — anna mitään ilmaiseksi. Eikötotta, Matti?

MATTI. Saattaapa niinkin olla, — Mutta mitäs sinä nyt ai'ot, minultaet ainakaan enää saa mitään.

RISTO. Kuuleppas, Matti, minä ai'ou nyt, mitä pikemmin sitä parempi,pötkiä tipotieheni. Minä heitän hiiteen koko nykyisen ammattini, se eilyö leiville kauvan. — Aamulla — vähää jälkeen kuin sinulta sainnämät ryysyt — mietin, näet, tilaisuutta päästäkseni pois näiltämailta. Samassa tapasin vanhan tuttavan, joka nyt on tyyrmanninaEngelsmannin laivalla. Luottamuksella kerroin hänelle koko aikeeni.Mutta, kuultuaan asian oikean laidan, hän alkoi vikurrella ja pistelläesteitä, vaikka prikillä nyt juuri kuuluu tarvittavan mies lisää. Hänon ahnas koko mies, sen tiesin, senvuoksi lupasin hälle kaksikymmentämarkkaa ja — kas, se auttoi!