Kertomus ihmissuvun alkuajoilta
Kirj.
Suomentanut
Toivo Wallenius
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1908.
Johdanto.
I. Lapsi metsässä.
II. Ihminen ja hyeena.
III. Eräs ateria.
IV. Ab ja Tammi.
V. Muuan rohkea yritys.
VI. Vaarallinen vieras.
VII. Odottamaton tapaus.
VIII. Sapelihammas ja sarvikuono.
IX. Kotosalla.
X. Rampa-ukko, opettaja.
XI. Kotiaskareita.
XII. Rampa-ukon tarinoita.
XIII. Abin suuri keksintö.
XIV. Uimaretki.
XV. Mammutinajo.
XVI. Mammutinpeijaiset.
XVII. Toverukset.
XVIII. Rakkaus ja kuolema.
XIX. Kauhun vallassa.
XX. Tulimaa.
XXI. Kosinta.
XXII. Kuherruskuukausi.
XXIII. Kuherrusajan jatkoa.
XXIV. Jälleen Tulimaassa.
XXV. Aimo edistysaskel.
XXVI. Rosvon kimpussa.
XXVII. Pikku Rampa.
XXVIII. Taistelu vallituksella.
XXIX. Vanhan Vaaran viimeinen kamppailu.
XXX. Esi-isämme.
Tämä on kertomus Abista, eräästä kivikauden miehestä, joka eli niinkauan sitten, ettei sitä aikaa voi tarkoin määrätä, ja rakasti jataisteli kunnon tavalla.
Tekijä on työssään saanut suosiollista apua muutamilta kahden maanosankyvykkäimmistä tiedemiehistä, jotka ovat tutkineet esihistoriallistenaikojen elämää. Luonteenomaisella auliudellaan ja harrastuksellaan heovat auttaneet ja rohkaisseet häntä, ja hän haluaa tässä lausua heillehartaimmat kiitoksensa.
Vain yhdessä kohden tekijä poikkeaa tieteellisen tutkimuksenhyväksymistä teorioista. Tutkittuaan pitemmän aikaa kivikautta koskeviatodistuskappaleita ja tiedonantoja, hän tuli vakuutetuksi siitä etteikoskaan ole löytynytkään sitä salaperäistä juopaa, jonka tiedemiehetotaksuvat eroittavan paleoliitisen ja neoliitisen ihmisen toisistaan.Ei tarvita mitään luonnonmullistusta, ei mitään uutta ihmisrotua,voidaksemme ymmärtää sen eron, joka vallitsee paleoliitisen janeoliitisen ajan muistojen välillä. Kehitys, kokeilu, parantelu jakeksintö, jotka ovat välttämättömiä ihmisessä, riittävät selittämääntuon suhteellisesti nopean siirtymisen toisesta alkuperäisen elämänmuodosta toiseen edistyneempään, iskettyjen tarvekalujen ajastahiottujen aikaan. Ihminen on alusta pitäen ollut kehityksen voimienalaisena, jotka eivät milloinkaan lepää, eivät koskaan kiiruhda.Maa äiti, jonka helmasta hän on noussut, säilyttää turvesoissaan,hautautuneissa luolissaan ja kallioisessa povessaan kertomuksen häneneri vaiheistaan. Ikuiset lait muuttelevat ihmistä, mutta itse ne ovatmuuttumattomia.
Abin, Kevytjalan ja muut luolaihmiset, joiden historia on esitettynäseuraavassa kertomuksessa, tekijä on pakotettu tunnustamaan omiksiluomikseen. Hän on kuvannut heidät sellaisiksi kuin he olivat.Nälissään ja viluissaan he surmasivat villipetoja, jotka tuskin olivatheitä hurjempia, ja saivat ravintonsa ja verhonsa niiden lihasta janahoista. Maaluolissa luolaihmiset olivat perheineen täydessä turvassa.Heidän tarpeensa ja intohimonsa olivat alkuperäisiä. Heitä hallitsirakkaus, ainakin jossain muodossa, mustasukkaisuus, pelko, kostonhimoja hyvien tekojen sekä vääryyksien muisto. He hellivät lapsiaan. Hetaistelivat hurjasti aikansa villipetoja ja toisiaan vastaan. Ja kunheid