Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Minna Canth
1920 (1895).
Näytelmä kolmessa näytöksessä
KORTESUO, tilallinen.
RIIKKA, hänen vaimonsa.
ANNA LIISA, | heidän tyttäriään.
PIRKKO, |
JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen.
MIKKO, tukkimies, Kortesuon entinen renki.
HUSSO, hänen äitinsä.
ROVASTI, |
LÄÄKÄRI, | kirkonkylän herroja.
NIMISMIES, |
KAUPPIAS. |
RISTOLAN EMÄNTÄ.
HEIMOSEN EMÄNTÄ.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.
(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavallavasempaan ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeat luomapuut. Penkkiäseinämillä ynnä pöydän ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa,oikealla yksi.
Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen,surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea;hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetkenpäästä tulee Johannes sisään.)
JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.
ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.
JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinänyt alotat kangasta?
ANNA LIISA. Vielä.
JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös?
ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki.
JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitääkiirettä. Sillä tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä?
ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla.
JOHANNES. Ehei!—Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylentärkeätä. Käy istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron.
ANNA LIISA (säpsähtää) Ylen tärkeätä? Mitä se sitten onkaan?
JOHANNES. Ei mitään ikävää. Elä pelkää. Kovin sinä olet paha säikkymään.
ANNA LIISA (pyyhkäisee otsaansa, rauhoittuu). Niin, eikö se ole hupsua?Turhanpäiväisestä kun aina veret sävähtävät.—Istu sinä penkille tuohon,minä otan jakkaran.
JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas?
Tulisit ennemmin tänne polvelleni.
ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesijuuressa on niin hyvä olla.
JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan.
ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule.
JOHANNES. Et tule? Miksi et tule?
ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.
JOHANNES. Sittenkö, kun olen kertonut asiani? Tuletko sitten?
ANNA LIISA. No, ehkäpä.
JOHANNES. Hyvä on. Minä pidän kiinni sanastasi.
ANNA LIISA. Mutta mitä sinulla nyt on sitten mielessäsi?
JOHANNES. Sitä vaan, että panemma kuulutuksiin ensi pyhänä. Ja kolmenviikon päästä pidämme häät.
ANNA LIISA. Niinkö pian?
JOHANNES. Niin, mitäs niistä enää viivyttelee. Kuta likempänä se aikaon, sitä parempi. Vai kuinka sinusta?
ANNA LIISA. Minusta samoin. Mutta mitähän siitä arvelee isä ja äiti?
JOHANNES. Minä heiltä kysyn. Ovatko he kotosalla?
ANNA LIISA. Kyllä luulen. Eivätkö liene siellä jossain kartanolla.
JOHANNES. Sitten saamme heti kuulla. Mutta nyt syliini ensin.