Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen kertomus nuorisolle
Kirj.
Suomensi C. T. ["Der Eisenkopf"].
Tampereella 1880,
Emil Hagelberg'in kustannuksella.
Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa.
I. Vahtimaja valotornissa
II. Kaarlen nuoruus
III. Pultava ja Bender
IV. Viimeiset taistelot
V.
Vahtimaja valotornissa.
Ruotsin länteisellä rannalla, Juutinmaan pohjoisimman niemen,Skagenshornin vastassa, juuri Kattegat'in salmen suussa, on merenluodolla pieni, vain 1,200 henkeä sisältävä, Marstrand'in kaupunki, jasen vieressä kalliolla vahva Karlsten'in linna valo-torninensa.Valotornin kirkas valo varoittaa pimeässä purjehtivaa vaarallisenrannan kallioista ja kareista. Enemmän kuin sata vuotta on jo torniloistanut korkealta kalliolta kauvas merelle, pelkäämättä myrskyä jalaineita, jotka vaahtoisina mellastavat ja turhaan teuhastavat vankkaavuorta vastaan.
Enemmän kuin sata vuotta on myös siitä jo vierinyt, koska vanhavältvääpeli Richard Roos astui eräänä päivänä illan hämärissä ulospienestä, tornin juurelle raketusta ja tornin kanssa ovellayhdistetystä kivi-majastansa, jossa hän asui. Hän oli tornin vartia, jahänen toimenansa oli öisin pitää tornissa vahvaa hiilivalkeata ja antaahätämerkkiä, koska joku vaarassa oleva laiva pyysi apua. Monta vuottaoli hän jo ollut tässä virassa, ja toivoi saada pitää sen ainakuolemaansa saakka.
Koska hän oli tullut ulos ja lähestynyt kallion reunaa, jonka juurellaaallot pauhasivat, nosti hän tarkastelevan katseen ensin taivaille, jasitten toi hän sen rauhattomasti raivoavalle merelle, joka ääretönnänäyttäytyi hänen edessänsä ja etempänä näytti yhtyvän taivaan rantaan.Hetken tutkistelun perästä pudisti hän miettiväisenä harmaa-haivenistapäätänsä.
"Luoteessa on pahat merkit," puheli hän tuskin kuuluvalla äänelläitseksensä. "Aurinko ruskoittaa laskussansa ja merkitsee senkaltaistamyrskyä, joka sammuttaa monen onnettoman kristityn elon-lampun.Tahdonpa katsoa, onko joitakuita laivoja näkyvissä."
Tämän sanottuansa otti hän kauko-putken poveltansa, veti sen pitkäksija asetti sen silmänsä eteen. Ei vapissut hänen kätensä, koska häntähysteli taivaan rantaa kauko-putkellansa, ja hänen laiha, muttakuitenkin voimakas ruumiinsa osoitti, että vuodet, vaikka olivatkinpainaneet moni-lukuiset merkit hänen arvokkaille ja ilman paahtamillekasvoillensa, eivät kuitenkaan olleet voineet runnella hänenterveyttänsä eikä voimiansa. Jäykkänä ja vakaana seisoi hän siinätäydessä sotamiehen asennossa. Aivan ruumiin mukainen, vaikka vähänvanhan-aikainen, tumman-sininen, messinki-nappinen, virka-lakki, jaharmaita hapsia peittävä kolmi-kolkka hattu osoittivatkin, että hänmuinoin oli ollut sotamies. Paksut viikset, jotka eivät näyttäneetajasta huolineen, vaan säilyttäneen entisen mustan loisteensa,peittivät hänen huuliansa ja antoivat hänelle hyvin sotaisen muodon,joka kuitenkin lauhtui, koska katsottiin hänen kirkkaisiin sinisiinsilmiinsä, joissa kylläkin näkyi kotkan terävä katse, mutta samallamyöskin sanomaton lapsimaisuus ja suloisuus. Sekä ankarana ettälaupiana samalla kertaa rakastivat vanhaa Roos'ia kaikki, jotka hänentunsivat. Eipä edes lapset Marstrand'issa peljänneet hänen tuuheita,pitkiä viiksiänsä, vaan juoksivat häntä vastaan aina, koska hän tulikaupunkiin pienille ostoksillensa varastoan