Produced by Tapio Riikonen
Kuvailus laululla yhdessä näytöksessä
Kirj.
L. C. [Laura Calonius]
Wiipurissa,N. A. Zilliacus'en kirjapainossa,1867.
Wiipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran painattama.
Lassi, vanha kalastaja.
Anni, hänen tyttärensä tytär.
Yrjö Vaaranen, yliopistolainen.
Näytelmä-paikka osoittaa erästä maaseutua Hämeessä. Perässä näkyylahti Näsijärveä ja pieni lehtevä saari; lahden rannallamuutamia pieniä karia ja verkon ahtimia, vasemmalla puolella onhuono, maalaamaton puupenkki oven vieressä.
Ensimäinen kohtaus.
Vaaranen, sitten Anna.
Vaaranen (tulee sisään, laukku ja pyssy olalla). Tässä löydän minäviimenkin ihmisen asunnon, käytyäni tässä tienoossa melkeen kokopäivän. Niin, ihmisen asunto, jos tätä voin siksi kutsua, (katsooympärillensä), mutta kaikki näyttää kuitenki, että tämä on asuntokummiki köyhille lapsille, jos ei muille. (Istuu penkille, ottaalakkinsa päästään ja kuivaa kuumia kasvojansa.) Suomi! milloinse päivä koittaa sinulle, että ihanat rantasi eivät enää oleasunto-paikkoja köyhyydelle ja puutteelle? Milloin työ ja elämäosoittavat onnea ja rikkautta, eivätkä enää vaillinaisuutta ja sitäsurullista autioa, jotka nyt piirittävät sinun laaksojasi. Ne ajat ovatvielä loittona pimeässä tulevaisuudessa. Kasvakoon ensin tämän uudenajan poikia, uljaita ja voimallisia, auttamaan edistymistä meidänkiraskaassa isänmaassamme (kääntyy äkkiä ja kuuntelee; laulu kuuluukaukana, mutta lähestyy vähitellen.) Mitä kuulen! — laulu! — tässä onlaulullenki asunto. Laulu, se kuuluu siis, huolimatta köyhyydestä,aina yhtä selvänä sinun rannoillasi.
Anna (tulee kantaen kivi-askeaa, ja laulaa:)Suomalainen kansanlaulu.
Voi äiti parka ja raukka,
Joka minua synnytit
:|: Maailman orjaksi tänne,
Kurjuutta kärsimään. :|:
Ei ole minulla maata
Eikä isäni perintöä;
:|: Ei ole minulla turvaa
Eik neuvon antajaa. :|:
(Hämmästyy nähdessään herran).
Vaaranen. Hyvää iltaa tyttöseni! — Elä kainostele, tule kuitenkivähä likemmä — en mitään pahaa sinulle tarkoita; saat nähdäettä minä olen ihminen, niinkuin sinäkin.
Anna (lähestyen). Oh, kyllähän minä sen näen, mutta me näemme niinharvoin vieraita täällä, että — — —
Vaaranen. Sitä arvelin minäkin, mutta sano nyt, jos asut täälläyksinäsi, ja mistäs nyt tulet?
Anna. Ainoasti vanha äitini isä ja minä, me asumme täällä, tässämökissä, sillä me kalastamme täällä. Minä olin lähimmäisessätalossa, puoli neljännestä täältä ja toin maitoa tällä astealla.Mutta pitää joutua, sillä äitini isä jo odottaa (tahtoo mennä).
Vaaranen (estää häntä). Ei, kuule! sano ensin jos minä saan levätäyön täällä. Minä olen kulkenut eksyksissä koko päivän ja olenväsyksissä.
Anna. Ah, kah! Herra on varmaan niitä, jotka etsivät kukkia? Täälläon ennenkin ollut sellaisia herroja.
Vaaranen. Niin melkeen; mutta kysy nyt äitisi isältä, jos saisinolla täällä yötä.
(Anna menee mökkiin).
Toinen kohtaus.
Vaaranen yksinänsä.
Vaaranen (katsoo ajatuksissa Annan jälestä). Niin, hä