E-text prepared by Tapio Riikonen
Seikkailuromaani
Kirj.
Suomentanut
Alpo Kupiainen
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1923.
Alkulause
I. Kasvi-ihmiset.
II. Taistelu metsässä.
III. Salaperäisten arvoitusten kammio.
IV. Thuvia.
V. Vaarallisissa käytävissä.
VI. Barsoomin mustat rosvot.
VII. Kaunis jumalatar.
VIII. Omeanin uumenissa.
IX. Issus, ikuisen elämän jumalatar.
X. Shadorin vankilasaari.
XI. Kun horna puhkesi valloilleen.
XII. Kuolemaan tuomittuna.
XIII. Vapautta kohti.
XIV. Pimeässä vaanivat silmät.
XV. Pako ja takaa-ajo.
XVI. Pidätettynä.
XVII. Kuolemantuomio.
XVIII. Solan kertomus.
XIX. Synkkää epätoivoa.
XX. Ilmataistelu.
XXI. Veden ja liekkien läpi.
XXII. Voitto ja tappio.
Kaksitoista vuotta oli kulunut siitä ajasta, jolloin kätkinisovanhempani sedän, virginialaisen kapteenin John Carterin ruumiinihmisten katseilta Richmondin vanhalle hautausmaalle omituiseenloistokammioon.
Usein oli mielessäni pohtinut niitä kummallisia määräyksiä, jotka hänoli minulle jättänyt suurenmoisen hautansa järjestämisestä, erikoisestiniitä kohtia, joiden mukaan hänet oli pantava avoimeen arkkuun jaholvin jykevän oven salpoja liikuttavan vankkatekoisen koneiston tuliolla vain sisäpuolelta käsiteltävissä.
Kaksitoista vuotta oli kulunut senjälkeen kun luin tämän merkillisenmiehen merkillisen käsikirjoituksen; tämän miehen, joka ei muistanutensinkään lapsuuttaan eikä osannut edes osapuilleenkaan arvata ikäänsä,joka oli aina nuori ja joka kuitenkin oli kiikuttanut isoisäni isoisänisää polvillaan; tämän miehen, joka oli viettänyt kymmenen vuottaMarstähdessä, taistellut Barsoomin vihreän kansan puolesta ja sitävastaan, taistellut punaisen kansan puolesta ja sitä vastaan, voittanutikuisesti kauniin Dejah Thorisin, Heliumin prinsessan, puolisokseen jaollut lähes kymmenen vuotta prinssinä Heliumin jeddakin Tardos Morsinsuvussa.
Kaksitoista vuotta oli kulunut senjälkeen kun hänen ruumiinsalöydettiin hänen huvilansa edustalta, Hudson-virran jyrkältärantaäyräältä, ja usein olin näinä pitkinä vuosina miettinyt, olikoJohn Carter todellakin kuollut vai vaelteliko hän taaskin tuon kuolevankiertotähden kuivuneiden merien pohjalla, oliko hän palannut Barsoomiinnähdäkseen, että hän oli hyvissä ajoin avannut valtavan ilmatehtaansynkät ovet ja pelastanut niiden lukemattomien miljoonien hengen, jotkaolivat kuolemaisillaan ilman puutteeseen kauan aikaa sitten, silloinkun hänet armottomasti sinkautettiin seitsemänkymmentä miljoonaakilometriä avaruuden halki takaisin Maahan. Olin ajatellut, oliko hänlöytänyt tummatukkaisen prinsessansa ja nuoren poikansa, joiden hän oliuneksinut yhdessä odottelevan häntä Tardos Morsin kuninkaallisissapuutarhoissa.
Vai oliko hän saanut nähdä joutuneensa liian myöhään ja siten palannutkuolleen taivaankappaleen elävään kuolemaan? Tai oliko hän sittenkintodella kuollut eikä koskaan palaisi, ei emotähteensä Maahan eikärakastamaansa Marsiin?
Tällaisiin hyödyttömiin mietteisiin olin vaipunut myöskin eräänähelteisenä elokuun iltana, kun palvelijani Ben-vanhus ojensi minullesähkösanoman. Repäisin sen auki ja luin:
"Tule tapaamaan minua huomenna hotelli Raleigh