Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
E. Nervander
Suomennos
Ensimmäisen kerran julkaissut
K. E. Holm 1870.
Digitalisoitu vuonna 1906
ilmestyneestä toisesta painoksesta.
Tähän kertomukseen on aiheen antanut eräs synkkä tapahtuma, jokatapahtui kuudettakymmentä vuotta sitten Etelä-Suomessa ja jonkapääpiirteet sittemmin tämän kirjan tekijälle suullisesti esitettiin.Kertomus syntyi ruotsiksi, mutta julkaistiin ensiksi suomeksi v. 1869,joihin aikoihin salanimenä käytin unkarinkielistä sanaa: *Emlékyl*, jokasuomeksi merkitsee: muistoksi.
Suomennoksen toimitti hyväntahtoisesti eräs ystäväni. Sen tunnustivatmeidän silloiset parhaimmat kielentuntijamme kuuluvaksi etevimpienteosten joukkoon, mitkä silloisella suomenkielen kehityskannalla voitiinaikaansaada. Kielen puhtaus, sujuvuus ja rikkaus hankkivat tällepienelle kertomukselle sen kunnian, että sitä ruvettiin käyttämäänsuomenkielen opinnoissa Unkarin pääkaupungin yliopistossa. — "Uotilanisännän" osaksi on tullut sekin etu, että Kansanvalistusseura v. 1883suositti sitä maamme kansankirjastoihin sopivana luettavanaotettavaksi.
Tästä jo aikoja sitten loppuun myydystä kertomuksesta ilmestyy nyt uusipainos, jonka kieliasua ensimäisen painoksen suomentaja on korjaillutsuomenkielen nykyisen kehityskannan vaatimusten mukaan. Minunvelvollisuuteni on nyt julkilausua sulimman kiitokseni tälle nuoruuteniystävälle, joka, suomentamalla "Uotilan isännän" sekä "Honkain tarinat"nimiset kuvaelmani, oli ensimäinen "sillanrakentaja", joka minun saattoisuomenkielisen kirjallisuuden alueelle.
*E. Nervander.*
Uotilan isäntäväki.
Uotilaksi nimitetään erästä yksinäistä taloa lähellä valta-maantietäkaukana ylämaassa. Entisinä aikoina talo oli ollut herraskartanona,mutta kertomuksemme aikana eli joku kymmenkunta vuotta takaperin sitähallitsi muuan sangen varakas ja arvossa pidetty talonpoika.
Maantien puolelta tuota vanhanaikaista, punaiseksi maalattua,kahdenkertaista rakennusta ympäröitsi tiheät, ei kuitenkaan järinkorkeat männyt ja kuuset, joitten välitse oli suora maantiellejohdattava tie laitettu. Tällä taholla olivat pirtin ikkunat, sekämoniaat aitat, jotka seisoivat ruohokentän ympärillä päärakennuksenedustalla. Vastaisella puolella oli tarharakennukset ja niiden allatalon avarat vainiot, joidenka takaa havumetsä kohosi synkkänä jajylhänä. Tämän metsän halki kävi tie Uotilasta muutamille taloonkuuluville salopelloille, jotka olivat puolen peninkulman päässä siitä.
Nykyinen isäntäväki käytti ainoastaan alikertaa. Ylikerta oli aivantyhjänä. Autiolta ja hiljaiselta tuntui usein suuressa talossa, silläpaitsi palkollisia siinä ei ollut monta asukasta. Uotilan isäntä,kolmekymmen-vuotias Lauri, oli perinyt talon isältänsä, joka kuoli kunpoika vastikään oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta. Joku vuosi myöhemminkuoli häneltä äitikin, jonka tähden Lauri päätti hankkia suurelletalolle vireän ja toimeliaan emännän. Vähän aikaa sen jälkeen toi häntalonpojantyttären naapuripitäjästä vaimoksensa Uotilaan.
Tässä olivat he nyt eläneet kahdeksan vuotta hiljaa ja rauhaisesti. Niinkuin usein tapahtuu, eivät hekään olleet avioliittoon ruvenneetkeskinäisestä rakkaude