Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus lopulta 13:tta vuosisataa
Kirj.
Yrjö-Koskinen
Werner Söderström, Porvoo, 1891.
Jos otamme vanhat Klint'in merikartat katsellaksemme ja haemme senlehden, missä Merenkurkku lukemattomine luotoinensa kuvataan, keksimmepian keskellä meriä, toista peninkulmaa Mikkelinsaarista luodettakohden, pienen karimerkin, jonka viereen on pantu nimi: "Pohjanpiltti".Olen useilta saaristolaisilta ja merimiehiltä kysellyt, minkä-näköinentämä Pohjanpiltti on. Mutta tän aian ihmisistä ei ainoakaan voi sanoasitä nähneensä, vaikka se ennen muinoin mainitaan terävänä kärkenäylöttyneen muutaman kyynärän korkeudelle veden pinnasta. Vanhattietävät jutella, kuinka tämä pieni kari heidän vanhempiensa nuorellaiällä oli ollut kaikkien merenkulkijain pelko ja kauhistus, kunsyys-yön pimeydessä näitä vesiä sattuivat kyntämään. Se oli ainaikäänkuin joku lumous olisi vietellyt heidän haahtensa sinne käsinkulkemaan. Lukemattomat laivat ja alukset olivat yht'äkkiä törmänneettätä julmaa nirkkoa vastaan, ja silloin oli aina kaikki pelastusmahdoton. Näköisenä aikana oli helppo karttaa tätä kovaa onnea, silläPohjan piltin sivut ja hamara hohti päivänvalossa erinomaisellaloisteella, jonka silakan-pyytäjät Mikkelin-saaristosta näkivätkaukaisena tähtenä näkö-alan luoteisessa ääressä. Mutta harvat lienevätkuitenkin päivänvalossakaan uskaltaneet lähestyä tätä kamaloittavaapaikkaa, jossa niin monelle miehelle oli surma tullut. Yleinen luulooli, että Pohjanpiltti oli henki jonkin-lainen, ja kun aiottaisintapahtui että tuo päiväs-aikainen loiste moneksi vuodeksi hävisi jahaaksi-rikkoja silloin aina eneni, sanoivat saaristolaiset keskenänsä:"nyt on Pohjanpiltti äkeissänsä". Mutta mistä sen suuttumus ja äreämieli näin aiottain oli syttynyt, sitä eivät oikein tienneet.Saaristolaiset tällä puolen ovat Ruotsalaisia ja Pohjanpiltti oliheille muukalainen.
Mutta nyt on Pohjanpiltti hävinnyt, eikä kukaan ole kuullut isoonaikaan sitä mainittavankaan. Samalla aikaa kuin kaikki muut karit jaluodot näillä vesillä ylenevät ylenemistänsä, satamat mataloituvat jakoko Merenkurkku jo rupeaa kuivalta tuntumaan Pohjan kaupunkiensuurille laivoille, on tämä kari nähtävästi vaipunut syvemmälle jakätkenyt terävän kärkensä syvälle aaltojen alle. Vai olisiko sen nirkkotaittunut, sen voima ja viha särkynyt? —
* * * * *
Syyskuussa 1595 kulki iso, mutta kanneton vene hyvällä purje-tuulellaPietarsaaren rannikolta Merenkurkkua kohden. Ilta alkoi pimetä, jamuutamat miehistä jo olivat levittäneet avarat sarka-kauhtanansaaluksen pohjalle, missä venyivät, jos ei juuri nukuksissa, kuitenkinhyvässä levossaan, sill'aikaa kuin muut istuivat purjeita kaitsemassa.Aluksessa olikin kelpo lailla väkeä, eikä tavaraa nähtävästi mitään,jotta helppo oli havaita, ett'ei tavallista kauppa-matkaa kuljettu.Tosin oli pitkin alusta ladottu iso joukko kirjavia vakkoja, muttanäitä tuskin lienee isompi luku ollut kuin miehiäkään, ja koskajokaisen kannessa oli punalla tai keltamaalilla kirjoitettu nimi javuosiluku, ei ollut epäilemistäkään, että niissä ei muuta tavaraasäilynyt kuin matka-eväs jokaiselle miehelle ja muut pitkän matkantarve-kalut. Perimmäinen vakka oli muita suurempi ja kantoi kannessansanimen: "Pentti Pouttu", mutta rinnatusten seisoi toinen vähäisempi,jossa ei nähty muuta kirjoitettuna, kuin: "H. H. F.", ja tätä vastaannojausi hylkeen-nahkainen kesseli eli kapsekki, joka oli pystyyn pantu.Vahvamainen hylkeen-pyssy eli niinkuin silloin sanottiin tuli-putkiseisoi vak