Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jerome K. Jerome
Suomentanut Juho Ahava [Lauri Soini]
Kirjallisia pikkuhelmiä XII.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1909.
O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Viehättävä rouva.
Veltostunut Billy.
Cyril Harjohnin vaali.
Mies, joka eli muille.
Jerome Klapka Jerome, (äännetään dscheróm) englantilainenhumoristi, syntyi Walsallissa toukok. 2 p:nä 1859. Hän saihumanisen koulusivistyksen ja antautui sitten opettajauralle, jostakuitenkin erosi ruvetakseen näyttelijäksi ja sittemmin siirtyisanomalehtimieheksi. Hän julkaisi 1892-97 lehteä "Idler" ja 1893-97aikakauskirjaa "To Day." Mutta kirjailijana hän esiintyi suurellamenestyksellä humoreskisilla luonne- ja tapakuvillaan, joitahän on julaissut lukuisia kokoelmia viime vuosiin saakka. Hänenhumoreskinsa eivät ihastuta ainoastaan etsimättömän luonnollisellahilpeydellään, vaan niillä nykyaikaisen Englannin tapakuvina onpysyvä kulttuurihistoriallinen arvonsa.
Viehättävä rouva.
"Siis todellakin herra…?"
Hänen tuntehikkaissa, ruskeissa silmissään kuvastui iloinen yllätys,taistellen ihmettelyn kera. Hän silmäili minusta ystävään, jokameidät esitti, hymyillen hurmaavan epäuskoisesti, mutta toivostasäteillen.
Ystäväni vahvisti sen ja samalla lisäsi nauraen: "Ainoa oikea jaalkuperäinen." Ja hän jätti meidät.
"Olen aina kuvitellut teitä vakaantuneeksi, keski-ikäiseksimieheksi", sanoi hän ihastuttavasti, keveästi naurahtaen; sittelisäsi hän hiljaisella, vienolla äänellä: "Olen niin iloinen, kuntapaan teidät, ihan todella!"
Sanat eivät sanoneet mitään, mutta hänen äänensä hiveli kuin lämminhyväily.
"Tulkaa — pakinoikaamme", sanoi hän istuutuen pieneen sohvaan jatehden tilaa minulle.
Istuin neuvotonna hänen rinnalleen — pääni humisi kuin olisin juonutchampanjaa yhden lasin liiaksi. Olin kirjallisesti lapsi vielä.Joku pieni kirja ja muutamia kirjotuksia ja arvosteluja useampiintuntemattomiin aikakauslehtiin siroteltuina olivat tähän astiolleet ainoa lisä päivän kirjallisuuteen. Äkillinen huomio, ettäolin tunnettu herra X. ja että viehättävät rouvashenkilöt minuaajattelivat ja olivat ihastuneita minut kohdatessaan, sai minuthämmennyksiin.
"Ja te olette todellakin kirjottanut tuon nerokkaan kirjan?" jatkoihän. "Ja kaikki nuo mainiot asiat aikakauskirjoihin ja sanomalehtiin?Oi, mahtaa olla ihanaa omata neroa!"
Hän päästi hyödyttömän surkuttelun huokauksen, keveän huokauksen,joka koski sydämeeni. Häntä lohduttaakseni aloin kömpelön imartelun,mutta hän torjui sen viuhkallaan. Myöhemmin harkittuani iloitsinsiitä: sellaisia asioita yleensä ilmaistaan paremmin.
"Tiedän, mitä tahdotte sanoa", huusi hän nauraen. "Mutta ei! Sitäpaitsi en tiennyt, mitä se oikeastaan oli teidän puoleltanne. Voitteolla sangen satiirinen."
Koetin näyttää kuin voisin sitä todellakin, mutta jouduin hänenedessään hämilleni.
Hän antoi hansikoidun kätensä levätä hetkisen kädessäni. Vielä kotvan— ja olisin langennut polvilleni hänen eteensä tai muuten tehnytitseni seuran edessä naurettavaksi. Mutta hän huomasi sen hyvin.
"En halua, että lausutte minulle imarteluja", selitti hän. "Toivon,että tulemme yst