E-text prepared by Tapio Riikonen
Historiallinen novelli
Kirj.
Suomentanut Arvo Lempiranta
Tampereella,
Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapinossa, 1881.
Emil Hagelberg'in kustannuksella.
Kova länsituuli puhalsi Ruotsin saaristossa. Itämeressä, jossa,Elfsnabben'in ulkopuolella, eräs sotalaivasto majesteetillisestiliikkui aalloilla. Viidentoista laivan avaroiden ja kullattujenperäpeilien ylitse liehui Puolan lippu ja niiden kansilla vilisikiiltäviin haarniskoihin ja höyhentöyhtöillä koristettuihinrauta-lakkeihin puettuja miehiä. Nuot suuret sotalaivat liikkuivatvitkalleen ja juhlallisesti, jota ei kuitenkaan aina seurannutjärjestys ja täsmällisyys. Näytti siltä, kuin olisivat tuhlaavaisellakomeudella varustetut sotalaivat halveksineet seurata rajoitettuja jatarkkoja merisääntöjä, vaan vallattomasti tuulien ja aaltojen uhaksikeijuelivat vaikeassa kulkuväylässä sataman suulla, jossa ne, tavantakaa purjehtimaisillansa toistensa päälle, näyttivät yhtävaarallisilta itsillensä, kuin sille maallekin, jota ne lähestyivät.
Vähän matkan päässä puolalaisista sotalaivoista, seurasi tarkassajärjestyksessä ja hyvin arvatuilla liikkeillä, kaksitoista suurtaDantsigilaista laivaa, varustettuina sodan uhkaavilla tarpeilla,kuitenkaan sen loistolla komeilematta. Hyvin miehitettyinä, vaikkaainoasti yksinkertaisesti puetuilla merimiehillä, kiitivät ne terävästituimaan vastatuuleen erinomaisella vakavuudella ja tanakkuudella, jasaivat sentähden meren-oloihin tottuneelta paljon enemmän kunnioitusta,kuin prameat edelläkävijänsä.
Yksi uhkeista puolalaisista purjehtijoista, ja juuri komein ja suurin,oli vähän eronnut muusta laivastosta, ja halvensi itseänsä ajamaantakaa pientä saaristo-jahtia, joka, revityin purjein ja sangenturmeltuneessa tilassa, kuitenkin koki kaikin voimin päästä pakoon.
"Jos ei se mene Impisalmen ja Joutsenkallion väliin, niin me saamme senpian käsiimme," sanoi muuan ruotsalainen herra joka seisoi nuorenpuolalaisen päällikön rinnalla lippukirstun vieressä.
"Levittäkää vielä pari purjetta!" käski puolalainen perämiestänsä.
"Meidän täytyy nähdä mitä sillä ylpeällä pienokaisella on mukanansa.
Muuten olisin jo aikaa ammuttanut sen säpäleiksi."
"Siihen on vaikea osata näin kovassa ärjyssä!" lausui ruotsalainenhymyillen. "Elfsnabben'in haltija on laskenut valkoiset lampaansamerelle, ja kun ne leikkivät vesi-laitumellansa, ei ole helppo tähdätäisompaakaan lapetta, kuin tuo pieni keijukainen meille näyttää. Se onkeveä kuin joku noista aalloista itse; ja rivakasta merimiestä se nyttottelee, se on varmaa."
"Jos näin oikein," jatkoi puolalainen, "niin vivahti tuolta ylihanganpartaalta tulipunanen hame. Olempa varma siitä, että tuolla aluksellaon joku ruotsalainen aatelisneito, taikka ehkäpä itse Anna-neiti,kuninkaan sisar".
"Ei se ole mikään kuninkaallinen pursi," sanoi ruotsalainen äkkiä; "seon erään Tukholmissa asuvan skottilaisen kauppiaan. Minä tunnen sen josangen hyvin."
"Soo? — Se onkin luultavaa!" vastasi puolalainen kopeasti, "silläeihän se tunne meri-tapoja ja vaatimuksia. Mutta kyllä me sen opetamme!Valmistakaa pari Kartanilaista kanunaa alahangan keulalla; annetaan senperään pari rautapalloa. Saas nähdä, jos hän sitten laskee purjeensa."
"Herra Czarnkovski!" sanoi ruotsalainen vakaan ja uhkaavan näköisenä."se on ruotsalainen pursi ja me olemme jo Ruotsin vesillä. Varoka