Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Leo Tolstoi
Suom. Martti Wuori
WSOY, Porvoo, 1895.
Se tapahtui 70-luvulla, talvella, Nikolainpäivän jälkeisenä päivänä.Pitäjäässä oli juhla ja kauppias Wasili Andrejitsh Brehunov, majatalonpitäjä, ei voinut olla poikessa, hänen kun kirkonisäntänä piti ollakirkossa ja sitte kotona ottaa vastaan ja kestitä sukulaisia jatuttavia. Mutta niin pian kuin viimeiset vieraat olivat lähteneet pois,alkoi Wasili Andrejitsh heti hankkiutua matkalle naapuriin kartanonomistajan luo, jonka kanssa jo kauan oli eräästä metsästä kauppaahieronut. Wasili Andrejitsh teki kiirettä, ett'ei kaupunginkauppamiehet kerkiäisi ennen häntä tehdä tuota edullista kauppaa. Nuorikartanon herra pyysi metsästä kymmenen tuhatta ruplaa sen tautta vaan,että Wasili Andrejitsh tarjosi siitä seitsemän. Metsän oikeasta arvostaoli se kuitenkin ainoastaan kolmas osa, Wasili Andrejitsh olisi ehkätinkinyt vieläkin enemmän hinnasta, sillä metsä oli hänen piirissään jahänen ja muiden maakauppiaitten kesken oli jo ammoin olemassa semmoinenjärjestys, ett'ei toinen kauppias korottanut hintaa toisen piirissä;mutta hän tiesi, että muita metsänostajia oli aikeessa mennä kauppaahieromaan Gorjatshkinin metsästä, ja hän päätti heti lähteä ja lopettaaasia kartanon herran kanssa. Ja sen tautta hän, niinpian kuin juhla oliohi, otti arkustaan 700 ruplaa, lisäsi niihin huostassaan olevia kirkonrahoja 2,300, jotta kaikkiaan oli 3,000 ruplaa, ja ne tarkkaanluettuaan ja pantuaan lompakkoon oli valmis lähtemään.
Renki Nikita, ainoa Wasili Andrejitshin rengeistä, joka sinä päivänä eiollut humalassa, juoksi hevosta valjastamaan. Nikita sen tautta eiollut humalassa sinä päivänä, että hän oli juoppo ja nyt paastostaasti, jota ennen oli viinaan menettänyt sekä takkinsa että saappaansa,oli vannomalla päättänyt olla juomatta eikä juonutkaan toistakuukautta. Silläkään kertaa hän ei juonut, vaikka juhlan ensimmäisinäpäivinä viljanaan vuotava viina siihen häntä kovasti viettelikin.
Nikita oli viidenkymmenen vanha mies, naapurikylästä kotoisin. Hän eiollut oma isäntänsä, niinkuin hänestä sanottiin, vaan suurimman osanelämästään hän oli ollut palveluksessa muilla. Joka paikassa pidettiinhäntä arvossa hänen työteliäisyytensä, sukkeluutensa ja voimansatähden, pääasiallisesti kuitenkin hänen hyvän, miellyttävän luonteensatähden; mutta ei missään hän pysynyt kauempaa aikaa, sillä pari kertaavuodessa, jopa välistä useamminkin, hän juopotteli ja silloin sitäpaitsi menetti viinaan kaikki päältään ja kävi raivoisaksi jatoraisaksi. Wasili Andrejitshkin oli jo muutamia kertoja ajanut hänetluotaan, mutta ottanut sitte taas takaisin, sillä hän piti arvossahänen rehellisyyttään, rakkauttaan eläimiä kohtaan ja ennen kaikkeavähäpalkkaisuuttaan. Wasili Andrejitsh ei maksanut Nikitalle 80 ruplaapalkkaa, minkä sellaisen rengin olisi pitänyt saada, vaan noin 40,jotka antoi hänelle ilman tiliä, vähinerin, ja enimmäkseen tavarassakalliista hinnasta puodista eikä rahassa.
Nikitan vaimo, Martta, reima muija, joka ennen oli ollut kaunis nainen,emännöitsi kotona kasvavan pojan ja kahden tytön kanssa. Nikitaa hän eipyytänytkään luoksensa asumaan ensiksikin sentähden, että jo 20 vuottaeli erään tynnyrintekijän, toisesta kylästä olevan miehen kanssa, jokamajaili samassa talossa, ja toiseksi sentähden, että hän, vaikkakohtelikin miestään, miten tahtoi, kun tämä oli selvänä, pelkäsi häntäkuin tulta, kuin hän oli humalapäissään. Nikita oli näet kerran, kunoli kotona juonut päihinsä, luultavasti kostaakseen vaimolleen kaikensel