Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
Kirj.
H. C. Andersen
Suom. Maila Talvio
WSOY, Porvoo, 1906.
30 Seljaemo. 31 Parsinneula. 32 Kello. 33 Isoäiti. 34 Keijukaiskumpu. 35 Punaiset kengät. 35 Hyppyniekat. 37 Paimentyttö ja nokikolari. 38 Holger Danske. 39 Pieni tulitikkutyttö. 40 Kuva linnanvallilta. 41 Vartovin ikkunassa. 42 Vanha katulyhty. 43 Naapurukset. 44 Pieni Tuk. 45 Varjo. 46 Vanha talo. 47 Vesipisara. 48 Onnellinen perhe. 49 Äiti. 50 Kaulus. 51 Pellava. 52 Feniks lintu. 53 Kertomus. 54 Sanaton kirja. 55 Siinä on eroa. 56 Vanha hautakivi. 57 Maailman ihanin ruusu. 58 Vuoden tarina. 59 Viimeisenä päivänä.
Oli kerran pieni poika. Hän oli vilustunut, jalat olivat kastuneet,kukaan ei saattanut käsittää missä, sillä oli ihan kuiva ilma. Äitiriisui hänet, vei hänet sänkyyn ja toimitti teekeittiön pöydälle,jotta hän saisi hyvän kupillisen seljateetä, sillä se lämmittää!Samassa tuli huoneeseen se hauska vanha mies, joka asui talonylimmässä kerroksessa ja eli aivan yksinään, sillä hänellä ei ollutvaimoa eikä lapsia, mutta hän piti kaikista lapsista ja osasi kertoaniin paljon satuja ja tarinoita, että niitä oikein lystikseenkuunteli.
"Juo nyt teesi!" sanoi äiti, "ehkä sinä sitte saat kuulla sadun."
"Niin, joka tästä vaan osaisi uuden sadun!" sanoi vanhus janyökäytti lempeästi päätään. "Mutta missä sen pienokaisen jalat ovatkastuneet?" kysyi hän.
"Niin, missä ovatkaan!" sanoi äiti, "sitä ei kukaan ymmärrä."
"Saanko minä sadun?" kysyi poika.
"Saat, mutta voisitko sinä ensin likimain sanoa minulle — silläse minun ensin pitäisi saada tietää — kuinka syvä katuoja silläpienellä kadulla on, josta sinä menet kouluun?"
"Juuri keskelle saappaan vartta", sanoi poika, "mutta silloin minuntäytyy pistää jalka siihen syvään reikään!"
"Vai siellä ne jalat siis ovat kastuneet", sanoi vanhus. "Nyt minämielelläni kertoisin sadun, mutta ne ovat jo kaikki kerrotut!"
"Voittehan te tällä hetkellä laittaa sadun", sanoi pieni poika. "Äitisanoo että kaikesta mihin te katsotte, syntyy satu ja kaikesta mihinte kajoatte, tulee tarina!"
"Niin, mutta eivät ne sadut ja tarinat kelpaa mihinkään. Ne oikeat netulevat itsestään, ne koputtavat otsaani ja sanovat: tässä minä olen!"
"Eikö ne pian koputa?" kysyi pieni poika ja äiti hymyili, paniseljateetä kannuun ja kaasi kiehuvaa vettä päälle.
"Kertokaa! Kertokaa!"
"Niin, kunhan sellainen satu nyt vaan ottaisi tullakseen, mutta nesadut ovat ylhäistä väkeä, ne tulevat vaan kun itse tahtovat —!Odotappas!" sanoi hän samassa. "Nyt ne tulevat! Pidäppäs nyt varasi,yksi on jo teekannussa!"
Ja pieni poika loi katseensa teekannuun päin, kansi nousinousemistaan ja tuoreet, valkoiset seljankukat pistivät esiin päänsä,ne sysäsivät suuria, pitkiä oksia, kannun piipustakin niitä levisijoka taholle ja ne kävivät yhä suuremmiksi. Siitä tuli mitä kauneinseljapensas, kokonainen puu, sen oksat ulottuivat sänkyyn asti, netyönsivät uutimet syrjään; voi niitä kukkia ja sitä tuoksua! jakeskellä puuta istui vanha, ystävällinen vaimo, yllä kummallinenhame; se oli ihan vihriä niinkuin seljapensaan lehdet ja täynnäsuuria valkoisia seljankukkia. Ensi hetkessä ei saattanut pää