Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Tarinoita
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1912.
Peltoniemen Paavo.
Junnukka.
Rahakauppiasta tervehtimässä.
Kunnan "rohtosatsi".
Miten Vesapuron veljekset pysyivät yhtenä talona.
Kohtaus.
Suuttuu suunnankin mies.
Ei se ollutkaan kone.
Herra ja renki.
Hyvä on.
Metka.
Yksi kerrallaan.
Yrjö Sarkanen.
Hauki.
Ihmiset eroavat ulkonäkönsä ja muiden ominaisuuksiensa puolestaenemmän taikka vähemmän toisistaan. Mutta Peltoniemen Paavo erositavallista enemmän. Hän oli pitkä, laiha ja musta kuin korpikuusi.Punakka hän kyllä oli voinut olla nuoremmalla iällään, mutta kunhän oli vanhempana jättänyt kaiken koreilun, kasvojen pesemisestäalkaen, niin ei hänessä mitään punakkata huomannut. Ja voisipa pitäävarmana, ettei häneen kukaan punakkata löytääkseen katsonutkaan.Ja jos joku tuntematon katsoikin, niin se ehkä ihmetteli, että mitäovat nuo kaksi mustaa juovaa, jotka lähtevät suupielistä alaspäin;ovatkohan ne synnynnäiset. Paavolla oli näet tuollaiset juovat. Asianymmärtävät kyllä tiesivät, etteivät ne olleet mitkään synnynnäisetjuovat, vaan hyvin tavalliset piipun ja kahvin käyttäjän "norit".Paavo oli näet nuorena ollessaan kuullut, että "työmiehen suu pitääolla karvaalle, jos ei muusta niin murheesta". Ja kun Paavolla eikoskaan ollut erittäin suuria murheita, niin oli välttämätöntä, ettäsuuhun täytyi kaataa vähä väliä piipun pohjalta kaiveltua karvautta.Tämän suun karvauden perustuksella hänen tuli olla myöskin työmies,ja työmies hän olikin. Mutta kun hän samalla oli isäntämies, jotkaovat "ison vallan päällä", niin hän käytti tätä valtaansa ja asettityöntekonsa luonnon viittaaman järjestyksen mukaan. Kesällä, jolloinon "ryskätyön" tekijän tarpeeksi valoa yölläkin, hän uneutti poismielestään auringon ja muut tuntien näyttäjät ja antoi mennä yöt japäivät yhtä kyytiä. Oltuaan muun joukon mukana päivän ajan heinä- taileikkuutöissä, myllisti hän yöt yksinään, milloin niityn raivuussa,milloin ojankaivussa. Kun oli näin kulunut vuorokausia, nukkui hänviimeinkin muutamia tunteja, joskus väännettävä kanto sylissä japiippu hampaissa. Mutta ensi heräämisen perästä hän tarttui uudestaantyöhön kiinni ja virkkoi: "Taisinpa nukahtaa. No, nytpä sitä taasjaksaakin."
Tällainen oli Paavon lepojärjestys valoisan kesän aikana. Öidenpimettyä se tasaantui muiden lepoaikojen mukaiseksi. Mutta kunperunat oli nostettu kuoppaan ja alkoi viskellä lunta, silloinsiirtyi Paavo katon alle ja otti korvauksen pitkistä päivistään.
Paavo ei ollut yksinäisyydessä elävä murjottaja, jollaiseksi hänetolisi luullut kasvoista katsoen, vaan oikea harrastusten mies.Hänellä oli useampia tuttavia kuin monella kauniimmalla, silläjokainen tiesi että minkä asian Paavo ottaa ajaakseen, sitä eikeskeytä muu kuin kuolema tai lavantauti. Mutta Paavo ei ottanutkaanharrastaakseen yhtäaikaa kaiken maailman asioita. Yksi asiakerrallaan ja lujasti, se oli hänen työjärjestyksensä.
Nuoruuden ikäkaudella, jolloin muut katselevat itselleenelämänkumppania, oli Paavo saanut väkikiven nostoharrastuksen. Sitäei kestänyt monta vuotta, mutta niin kokonaan se piti vallassaan,ettei hän