Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Tehnyt
J. Siljo
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1917.
Realistisen taidesuunnan päävoittoja on aistien herkentäminen. Missänähdään ja kuullaan oikein, siinä myös tunnetaan oikein. Ja siinä myöstavataan ainoa kauneus.
Mutta syntyykö näin taidetta määrätyn suunnan laskuun? Tuskin. Suurimmatrealistit eivät ole olleet realismin ohjelman-suorittajia. Heidäntunteensa ei ole antautunut millekään '-ismille', ei edes sille, jokaheidät ehkä on rohkaissut omaan vapauteensa.
Aistiherkkyys on johtanut Teuvo Pakkalankin hänen taiteellisiinvoittoihinsa. Ja hän on nähtävästi ollut kyllin onnellinen, ollakseentarvitsematta mitään vapautusta ulkoapäin: hän on syntynyt näkemään,kuulemaan ja tuntemaan todellisesti. Hänen yhdistelevä elämäntuntonsa onsitäpaitsi usein antanut havaintokyvyn hänelle uutena lahjana, sinä,jota sanotaan intuitsioksi, runoilijanäkemykseksi, ja joka käytellentodellisuuden kuvia vain vertauskuvina sisäisten ajatussarjojenpalveluksessa voittaa 'turpeeseen sidotun' realismin.
Pakkala lähti kuitenkin siitä, mistä useimmat muutkin kertojamme:laatukuvanäkemyksestä. Hän liittyy välittömästi niihin virtauksiin,jotka Kiven elämäntyötä jatkaen alkoivat edelleen valloittaa maaseutuakirjallisuudellemme. Vaikka hänen erikoistehtävänsä olikin se, että hänjoutui ensimäisenä taiteellisesti merkitsemään tuota valloitustaesittävälle kartalle suomalaisen kaupunkiyhteiskunnan, niin hän ei siltisuinkaan edusta kaupunkilaisuutta nykyaikaisessa mielessä. Päinvastoin:hän on tuonut kirjallisuuteemme niin sanoakseni kaupungin maalaishengen.Hänen kaupunkiepiikallaan on pohjansa siinä aikakaudessa, jolloinkaupunkikin kuului luonnon piiriin, jolloin sekin saattoi synnyttääaisteiltaan terveen ja luonnostaan hyvän ihmisen.
Pakkalalla on juuret sekä kaupungissa[1] että maalla. Tämän voisi tajutahänen kuvauksistaan, vaikkei tietäisikään, että jotkut hänenesi-isistään (m. m. isoisän isoisä, kirjallisuutemme historiassatunnettu rovasti Johan Frosterus) ovat eläneet Kainuunmaassa ja ettäPakkala itsekin on siellä jo koulupoikana viettänyt kesiään. Siten onselitettävä hänen kotiseututunteensa, joka on yhtä varma ja elävä kuinkenenkään 80-luvun kirjailijan, sekä hänen kieli-ilonsa, jonkatulvehtiva runsaus todistaa heti hänet tuon nuorekkaan, suomalaisrakkaanajan lapseksi. Hän tunsi hermoissaan ilmavirtojen kulun, joka olisamansuuntainen kuin hänen oman luonteensa pyrintö, — senverran jasillätavoin Pakkala on epäilemättä saanut 'vaikutteita' ajastaanalunpitäen —, ja hän ojensi kaupungin (vaikkei kaupunkilaisuuden)edustajana kätensä toisille, maaseudun kasvattamillekirjailija-yksilöille.
[1] Hän on syntynyt Oulussa v. 1862.
Mutta tämä aika ei ollut vain kotiseututunteen aikaa — se tunnehan oliherännyt jo pari vuosikymmentä ajemmin, Kiven mukana —, vaan myösnousevan yhteiskunnallisen tunteen, joka elää Pakkalassa yhtä lämpimänäja tietoisena, vaikka hiljaisempana, kuin Minna Canthissa. Siltä puolenhän eroaa edeltäjästään Oulun kuvaajana, ensimäisestä huomattavastasuomalaisesta naiskirjailijasta Saara Wacklinista, joka etupäässäkertoilee historiallisia muistelmia ja kaskuja porvarillisesta elämästäja jonka tunne yhteiskunnan pieneläjiä kohtaan ilmenee vainihannoimisena tai säälinä. Pakkalan aihepiiri on rajoitetumpi:varsinainen kaupunki — porvarien elämä, sen rietta